Vitoshaaste osa 1: kynsilakkakysymykset

torstaina, maaliskuuta 26, 2015

Monissa lukemissani blogeissa on viime viikkoina kiertänyt vitoshaaste, jossa bloggaajalle esitetään viisi vaihtelevaa kysymystä joko kynsilakoista tai ihan mistä vaan. Minäkin sain kunnian tulla haastetuksi peräti kahdelta taholta, nimittäin Nena Sofian ja E-S:n toimesta. Kiitos haasteista tytöt! :) 

Tarkoitukseni oli alun perin vastata kaikkiin kymmeneen kysymykseen samassa postauksessa, mutta kysymykset ovat niin erilaisia ja postaukselle tulee mittaa näinkin, että teen haasteista kuitenkin kaksi eri postausta. Koska tartuin aluksi kysymyspattereista helpompaan eli kynsilakka-aiheeseen, tulevat vastaukset E-S:n kysymyksiin ensin, vaikka Nena Sofian haaste oli ajallisesti ensin. Vastaan kyllä ehdottomasti siihenkin, varmasti viimeistään ensi viikolla! :)


Mikä on lempikoristelutekniikkasi ja mitkä omat suosikkilakkauksesi kyseisellä tekniikalla?

Lempikoristelutekniikaksi minulla on oikeastaan vain kaksi selkeää ehdokasta – leimailu ja liukuväri  ja niistä suosikin valinta onkin sitten vaikeampaa. Ehkä kuitenkin eniten tykkään leimaamisesta, koska sillä saa usein melko nopeasti näyttävää jälkeä kynsille. Käsinmaalaustaitoni ovat olemattomat, joten kaikenlaisissa kuvioissa minun on luotettava leimauskuvioihin. Mutta leimaamalla tehdyt suosikkilakkaukseni, apua… 


Blogissani julkaisemistani leimakynsistä olen tykännyt erityisesti näistä violeteista mattakynsistä, näistä ammattiani kuvaavista kynsistä, näistä turkooseista kynsistä, näistä lakanoista inspiroituneista ruusukynsistä, näistä blogiani kuvastavista kynsistä sekä näistä vaaleanpunaisista söpöilykynsistä.


Jos saisit omistaa vain viisi glitter-lakkaa, mitkä ne olisivat?

Tämä ei oikeastaan ole minulle ihan kauhean vaikea kysymys, koska en ole mikään glitterrohmu. Itse asiassa edes viiden ”ehdottoman” glitterin keksiminen ei ole minulle mitenkään itsestään selvä asia. Ykkönen on selvä: hopeinen Essien Set in Stones. Kyseistä glitteriä olen käyttänyt valtavasti ja se toimii aina ja monissa lakkauksissa. Toiseksi valitsisin ehkä sinisen Picture Polishin Splashin, koska sekin nyt vaan on ihana! 


Kolmanneksi valitsin OPIn Pirouette My Whistlen, samoin monikäyttöisyytensä vuoksi. Koska olen näköjään vähän tylsä glitterien käyttäjä, neljänneksi valitsin Essien Set in Stonesin kaksoissiskon, kultaisen Rock at the Topin, koska kultainen glitteri lienee myös yksi glitterkokoelman kulmakiviä varsinkin tällaiselle laiskalle glitterien käyttäjälle.

Viimeisenä valintanani on vähän outo arpa itselleni, nimittäin se on lakka, jota en edes omista. Olen katsellut monien bloggaajien loputonta hehkutusta OPIn I Snow You Love Me:sta ja pohtinut, pitäisikö minunkin se haluta (ja siis hankkia). En siis sitä tosiaan vielä omista, mutta päätyköön se nyt listalle ja katsotaan, päätyykö se joskus myös Helmeriini!


Jos sinulla olisi oma nimikkolakka, niin minkälainen se olisi? Haluaisitko sen olevan jonkun olemassa olevan lakkamerkin edustaja vai kenties ihan oma ”custom”? Minkäniminen?

Nimikkolakkani olisi varmaankin sinivihreä, mutta vaalea vai tumma, kas siinä pulma. Mieleeni tulivat ensimmäisenä Zoyan Remy, A Englandin St. George ja Picture Polishin Dragonfly, joten kaipa se viittaa siihen, että nimikkolakkani olisi tumma sinivihreä. Ehdottomasti siinä voisi olla holoefekti, mielellään vaikka sellainen Picture Polishin bijou-holo ja ehkä lisäksi jotain helmiäisyyttä tuomaan siihen jotain ekstraa. 


Sävy voisi olla aika lähellä Zoyan Remya, ehkä aavistuksen vaaleampi – niin kuin St. George vähän sinisempänä. Tuossa tikkukuvassa St. George kyllä näyttää tosi tummalta - kynsillä se on mielestäni kuitenkin jotenkin vaaleampi kuin Remy. 

Picture Polish on ihana brändi, josta tykkään ihan loputtomasti tällä hetkellä, joten sinne tuo lakka varmaan sopisi muiden bloggaajayhteistyölakkojen joukkoon. ;) Nimi voisi olla vaikka Green Pearl, niin saisin tuon oman etunimeni ujutettua nimeen mukaan!


Mistä saat inspiraation lakkauksiin?

Inspiraatio tulee milloin mistäkin. Tällä hetkellä saan suurimman osan inspiraatiostani erinäisistä kynsitaidehaasteista, johon olen päättänyt osallistua, mutta välillä muustakin. Usein kyllä "inspiroidun" ihan vain kauniista lakasta ja kivasta leimakuviosta. ;)


Mitkä viisi kynsilakkaa ovat tämän hetken suosikkisi?

Kenellekään tällä viikolla postauksiani lukeneelle ei varmaan tule yllätyksenä, että OPIn This Gown Needs a Crown pääsee helposti ykköseksi listalle – sitä kun on tässä tullut vähän ylikäytettyä viime aikoina (täällä, täällä ja täällä). Oikeastaan listalle täytynee nostaa myös toinen tämän kevään suosikkini (toistaiseksi), Kure Bazaarin Caicos, vaikka sitä tuskin ihan heti laitan taas uudelleen kynsilleni, kun sillä olen jo kaksi kertaa aika hiljattain lakkaillut (täällä ja täällä). 


Lisäksi listalla täytynee olla myös Picture Polishin Flirt, vaikka en sillä tämän lakkauksen jälkeen vielä olekaan ehtinyt lakata uudelleen, ja OPIn Suzi Has a Swede Tooth. Viidenneksi halusin valita jonkin sinisen, ja se voisi olla tällä kertaa Picture Polishin Lagoon, jota haluan pian taas käyttää, kun se on niin ihanan keväinen/kesäinen sävy!

Lopuksi haluaisin muistutella palautepostauksesta - postaustahtini on tällä viikolla yllättävän reipas, joten tuo tiistainen postaus uhkaa hautautua blogin arkistoihin. Jos kuitenkin haluaisit antaa palautetta blogistani, ottaisin sen suurella kiitollisuudella vastaan erityisesti tämän postauksen kommenteissa! :)

Kiitos E-S haasteesta! Seuraavana vuorossa sitten ihan muunlaiset kysymykset Nena Sofialta. :) Haaste on niin reippaalla tahteja blogeja kiertänyt, etten ainakaan tässä vaiheessa haasta ketään mukaan. Katsotaan sitten seuraavan osan jälkeen, jos vielä jonkun keksin!

----

This post is unfortunately mostly only in Finnish, since it is a challenge with five questions in Finnish I got from E-S. The first picture is about my favorite nail art technique, which is stamping, and my favorite manicures with that technique. The second picture depicts the five (four) glitters I would own if I could only own five glitters: Essie Set in Stones, Essie Rock at the Top, Picture Polish Splash and OPI Pirouette My Whistle. OPI I Snow You Love Me is missing from the picture because I don't (yet) own it. In the third picture, Zoya Remy and A England St. George represent a shade which my "own" polish would have if I had one. It would be called "Green Pearl", since my name means pearl in Finnish. In the last picture you can see my current favorite polishes: OPI This Gown Needs a Crown, OPI Suzi Has a Swede Toot, Kure Bazaar Caicos, Picture Polish Flirt and Picture Polish Lagoon. Thanks for reading, 

Helmi

2 kommenttia

  1. Oot tehnytkyllä onnistuneita lakkauksia leimaten, noi punaiset ruusut pukkaa äkkiseltään kaikkein kauneimpina mun silmään tuosta kollaasista. Oon samaa mieltä leimailun mukavuudesta,; se on sellaista "helpolla hyvää" -koristelua! Myös Set In Stones lakasta oon samaa mieltä sun kanssa, olisin aivan varmasti itsekin nimennyt sen omaan glitter-lakkojen top3:een. Mutta tuo Splash onkin kiinnostava tuttavuus, joka täytyy ottaa parempaan harkintaan... ;)

    Näitä oli hauska lukea! Kiva että otit haasteen vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli myös hauska kirjoittaa eli kiitos vielä haasteesta :) Splash on tosi ihana - näin vähän laiskempanakin glitterien käyttäjänä rohkenen väittää, että kauniimpaa kirkaspohjaista sinistä glitteriä tuskin helposti löytyy! Se ei yksinään peitä, mutta on niiin ihana tummien sinisten ja vihreiden päällä :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands