Eniten käyttämäni kynsilakka

perjantaina, maaliskuuta 27, 2015

Lyhyestä virsi kaunis, sanoi bloggaaja kun postausta puolenyön aikaan kirjoitti. Vai miten se meni... Kuten jo eilen totesinkin, olen postaillut tällä viikolla hurjan paljon kaikkea, enkä oikein edes tiedä, miten olenkaan ehtinyt (yöunia karsimalla *köh*). #ablecs15-haasteen seitsemännen viikon kynsiä en ole kuitenkaan vielä ehtinyt esitellä, joten tässä niistä ensimmäiset - mukana lakkavarastoni eniten käytetty lakka (My Most Used Polish).


En usko, että edes kauheasti valehtelen, kun väitän, että A Englandin Excalibur Renaissance on eniten käyttämäni lakka. Kyllä, edelleen, vaikka viime aikoina se nimeltä mainitsematon OPIn hopeinen lakka onkin ollut varsin hyvin blogissa esillä. Toki Excalibur Renaissancea olen käyttänyt lähinnä leimauksiin, mutta siihen sitten sitäkin enemmän. Pullokuvasta näkyy, että pullo on puolillaan - täytynee hankkia varapullo, ettei koskaan pääse käymään sellaista katastrofia, ettei tätä olisikaan!

Näissä kynsissä halusin Excalibur Renaissancen esille kunnolla sekä sellaisenaan että leimattuna. Leiman alle pääsi ihanainen Zoyan Loredana, joka oikein säihkyi leiman alta - kuvista sen ihanuus ei kyllä oikein välity. Tuo leimauskuvio on sellainen paksu palmikkokuvio, mutta onnistuin vahingossa leimaamaan sen niin, ettei siitä saa selvää - tykkään kyllä lopputuloksesta oikein paljon noinkin!


Nämä kynnet olivat reaalimaailmassa aivan huippuihanat, ja viihdyin näillä helposti pari päivää, kunnes oli aika vaihtaa lakat uusien taiteilujen tieltä. Nämä kuvat ovat kynsien ihanuuteen nähden vähän masentavat, koska se valtava ihanuus ei oikein näistä välity. Leimatkin ovat ihan reikäiset, mitä en tietenkään ollenkaan huomannut ennen kuin kuvissa, yyhyy. Katsokaa kuvia vähän kauempaa niin hahmotatte ehkä edes vähän, miten kivat kynnet nämä olivatkaan! :P


Kynsilläni / on my nails: 

Base coat: Essie First Base
Colours: A England Excalibur Renaissance (silver), Zoya Loredana (grey)
Stamping polish: A England Excalibur Renaissance
Stamping plate: MoYou London The Pro nr. 02
Top coat: Sally Hansen Insta-Dri Top Coat

Onko Excalibur Renaissance itsellesi tuttu / rakas lakka?

----


I have posted a lot this week but these are my first #ablecs15 nails for this week - week 7. Can't believe it's already been seven weeks! On my nails you can see My Most Used Polish, namely A England Excalibur Renaissance. I have mostly used it for stamping but I still have managed to use half of the bottle already. I might need a spare bottle just in case... 

For this manicure I wanted to show Excalibur Renaissance both as such and as a stamping polish. The polish underneath the stamping is Zoya Loredana, which looked really gorgeous in real life but does not really show that in the pictures. Also my stamping is a little holey which was a little surprising as Excalibur Renaissance in my opinion is very trustworthy in this sense. Well, I only noticed the holes in the pictures - in real life these were very cute nails indeed (in my opinion)! What do you think? Thanks for reading,

Helmi

0 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands