Naisellista punaista

maanantaina, lokakuuta 05, 2015

Olen tyyliltäni jossain määrin ailahtelevainen - niin pukeutumisen kuin kynsienkin suhteen. Enimmäkseen pukeudun melko asiallisesti jo töiden asettamien vaatimustenkin takia ja joku voisi ehkä pitää tyyliäni tylsänäkin. Tykkään kuitenkin yhdistellä klassisiin vaatekappaleisiin jotain hieman persoonallisempaa ja erikoisempaa. Kynsissä voin revitellä enemmänkin. Toisaalta pidän myös ihan älyttömästi tyttömäisestä ja naisellisesta tyylistä, kellohelmoista ja pitsistä ja korkokengistä. Joskus sitä on vain yltiönaisellisella tuulella!


Nämä yksinkertaiset kynnet edustavat tuota naisellisempaa ja klassisempaa linjaa yhdistettynä tyttömäisyyteen. Kynsien tähtenä on Picture Polishin ihana Bridget, joka on niin kaunis, ettei se oikeastaan kummemmin koristeluja edes kaipaa. 


Koriselut aloitin lisäämällä peukaloon ja nimettömään valkoiset rusettisiirtokuvat - oikeastaan koristelut olisi ehkä kannattanut jättää siihen. Rusetit löytyivät Bluesean arkista, jossa oli erilaisia valkoisia pitsikuvioita. Lisäsin kuitenkin kynsille vielä valkoiset helmet, jotka menivät vähän mössöisen näköiseksi päällyslakan alla. Kokonaisuudessaan näistä tuli kuitenkin kauniit kynnet, joissa viihdyin erinomaisesti. Nopeatkin nämä oli tehdä.


Kuvat kyllä hiukan harmittavat, kun ne ovat taas jotenkin harmaan ja sinisen sävyiset. Tuo valkoinen tausta on aika haastava - kuvaan kynteni valoboksissa, mutta taustakankaani on tuollainen hieman tekstuurinen valkoinen kangas, joka onnistuu kuvissa tosi usein näyttämään vain ihan rehellisen harmaalta. Osa ongelmaa on myös se, että minulla on vain yksi lamppu, joten en saa valoa jakautumaan tasaisesti boksissa.


Jotain nyt pitäisi valokuvaukselle tehdä, kun nämä kuvat enenevässä määrin ottavat päähän. Olenkin alkanut vakavasti pohtia kynsien kuvaamista mustaa taustaa vasten tai lievempänä toimenpiteenä valkoisen kartongin hankkimista kuvien taustaksi. Kumpaakaan ideaa en ole vielä saanut toteutusasteelle, joten katsellaan. Miltä mustataustaiset kuvat kuulostaisivat?



Onko teillä jokin selkeä ja tasainen tyyli vaatetuksessa tai kynsissä vai vaihteleeko se päivän tunnelman mukaan?

---

My style in clothing and nails is mostly classic and simple, but as you have probably noticed on my blog, sometimes I long for something very feminine, girly and cute. A perfect polish for this kind of manicure is of course a gorgeous shade of red, and what would be better option than Picture Polish Bridget. I paired it with bow water decals (Bluesea) and pearls. I was quite happy with the result! 

However, I'm not very happy with the pictures - the background looks sort of grey and uneven again. I'm having some difficulties with the background of my lightbox and I've been thinking different options for improving my photos. One would be to use a black background - what would you think of that? 

14 kommenttia

  1. Kääks, kun Bridget on nätti! Mä jo luulin, että ostan varmuudella Bordeauxin mutta mutta :). Mä en osaa itse ainakaan kuvata valkoista taustaa vasten yhtään. Kameran kanssa saa säätää sata kertaa enemmän, että saa valkotasapainot kohdilleen. Siksi pidän suosiolla mustaa taustaa kuvissa. Ja kaksi lamppua on ihan ehdoton, että saa valoa hajautettua tasaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on molemmat Bridget ja Bordeaux ja musta se on ihan perusteltua - erilaisia ja ihania molemmat! :) Täytyy nyt tosiaan taas vähän kokeilla uusia kuvaustapoja, josko löytyisi parempi. Toisen lampun itse asiassa sattumalta löysin eli se puoli on jo hoidossa!

      Poista
  2. Kaunis ja naisellinen lakkaus! <3
    Mulla vaihtelee päivän mukaan vaatteet ja kynnet jne. Yleensä ottain on mukavat vaatteet... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! Joo itse asiassa mukavuus mullakin usein vie voiton, yritän sitten vaan löytää mukavia ja tyylikkäitä vaatteita :)

      Poista
  3. Mulla mitään tyyliä ole, ainakaan naisellista mutta ihailen kyllä toisten kauniita ripustuksia. Mitä kuvaamiseen tulee niin ite tykkään pitää tummaa taustaa enemmän kuin vaaleeta tai valkoista. Makuasia, muitten blogeissa taustan väri ei mua häiritse, sulla on nätit kuvat ja vaalea taustakin sopii hyvin. Kaunsi lakkaus ja Bridget on kyllä nätti, koristelutkin sopii mainiosti, kaunista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole! Mä jotenkin tykkään visuaalisesti enemmän valkoisesta taustasta, mutta toisaalta musta taas on paljon parempi kuin epämääräisen harmaa tai keltainen. ;) Musta tausta pääsee ainakin joksikin aikaa kokeiluun ja katsotaan, mitä käy! :)

      Poista
  4. Voi miten kaunis punainen ja ihanat nuo koristelut! Tuo punainen on tosi naisellinen ja koristeluissa on ripaus tyttömäisyyttä, tosi hyvä yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja kehuista Enail! :)

      Poista
  5. OIkein ihanat ja naiselliset! Lakka iskee ja koristelut näyttää hyvältä. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat kynnet! Valkoinen tausta on haastava, mutta ihan mahdollinen, jos vain jaksaa riittävästi pelata kameran asetusten kanssa. Eipä se mustakaan hullumpi olisi, mutta suosittelen kokeilemaan kärsivällisesti asetuksista ensin, jos mieluiten käyttäisit valkoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli! Varmaan se säätämisellä olisikin mahdollista saada oikeaksi, mut en oikein tiedä, riittääkö taidot. Taustan säätämisellä kun säätää samalla kynsilakan ja ihon sävyä ja ne on ehkä tärkeämmät kuin tausta kuitenkin... Ja taustan pitäisi joka tapauksessa olla tasainen tuon röpelöisen sijaan. Täytyypä hankkia myös se valkoinen kartonki ja kokeilla sillä, koska valkoisesta tykkäisin kuitenkin enemmän. Musta tosin voisi olla helpompi ratkaisu...

      Poista
    2. Mullakaan ei oikein tahdo taidot riittää, mutta olen viime aikoina saanut aiheesta kurssitusta, ja homma on pikkuhiljaa lähtenyt jos ei nyt hyvään niin ainakin parempaan suuntaan. :) Jos saa kuvassa valkoisen näyttämään valkoiselta niin mun mielestä se samalla saa muutkin värit näkymään oikein, joten se ei välttämättä olisi huono myöskään itse pääkohdetta eli lakkauksia ajatellen. Mutta kannattaa varmaan kokeilla eri juttuja ja tuo musta voi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu. Jännityksellä jään odottamaan mustataustaisia kuvia. :)

      Poista
  7. Kaunis Bridget♥ Mulla odottaa se kokeilemattomien joukossa kynsille pääsyä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands