Merenneidon hailakka pyrstö

perjantaina, lokakuuta 02, 2015

Olen tässä kuluneen bloggausvuoden aikana vähitellen käynyt läpi useampia klassisia kynsikoristelutyylejä, mutta paljon on vielä kokeilematta. Tyyleillä en nyt tarkoita oikeastaan tekniikoita vaan ennemminkin klassisia aiheita. Niinpä olen tehnyt kukkakynsiä, ruutukynsiä, aaltokynsiä, pilkkukynsiä, pitsikynsiä, hedelmäkynnet, jne... Joitain klassisia aiheita joukosta kuitenkin vielä puuttui, ja syyskuun kynsihaasteessa sain toteutettua niistä peräti kahdet: merenneitokynnet ja perhosen siipi -kynnet. 


Tänään esittelyyn pääsevät Instagramissa jo nähdyt merenneitokynnet, joita lähdin tekemään ns. pyrstö edellä (puuhun). Sen kummemmin sunnittelematta tein liukuvärin ILNP:n vaaleasinisellä Music Boxilla ja Zoyan Dreamilla. Molemmissa on erittäin kaunis holo, joka ei valitettavasti tässä liukuvärissä oikein päässyt esille.


Kun koitti suomujen lisäämisen aika, en meinannut uskoa silmiäni, kun jo melko mittavasta leimauslaattakokoelmastani ei sitten löytynytkään täydellistä kuviota tähän tarkoitukseen. Kyllähän niitä kuvioita oli, mutta ei juuri oikeanlaisia... Perinteisesti nämä suomuthan voisi myös maalailla käsin, mutta pois se minusta, että edes yrittäisin. Käsinmaalaustaitoni ovat olemattomat. Lopulta päädyin MoYou Londonin Sailor 04 -laatasta löytämääni kuvioon, joka ei ollut sellainen kuin olisin halunnut, mutta sai kelvata. 


Lopulta kuvion välillä ei sitten niin kauheasti väliä ollutkaan, koska valitsemani leimauslakka Hit the Bottlen I Wish I Was A Mermaid (no, daa!) ei erottunut kovin hyvin liukuvärin päältä. Viimeisenä epätoivoisena silauksena lisäsin kynsien reunoille Picture Polishin Splashia, joka ihme kyllä tällä kertaa auttoi tekemään kynsistä merenneitomaisemmat.


Ihan söpöt näistä tuli, vaikka livenäkään tuo leimakuvio ei erottunut sen kummemmin. Se on ehkä aina vähän turhauttavaa väkertää kynsiä melko kauan ja sen jälkeen todeta, että olisi vaan voinut lakata yhdellä värillä ja lopputulos olisi ainakin kaukaa katsottuna ollut ihan sama... :D



Kynsilläni / on my nails: 

ILNP - Music Box (light blue holo) 
Zoya - Dream (darker blue holo) 
Hit the Bottle - I Wish I Was A Mermaid (turquoise stamping polish)
MoYou London - Sailor 04 (stamping plate)
Picture Polish - Splash (blue glitter)

---

I have been blogging for almost one year but there are still some classic manicure themes I haven't done. I'm not talking about techniques but more like styles. The nail art challenge I took part in in September offered me a chance to realize two classic manicures I hadn't done before: mermaid nails and butterfly wings nails. Both have already been shown on Instagram, but here are my mermaid nails in the blog as well. They came out pretty nice but a bit too subtle - from afar you couldn't really see the gradient or the stamping at all. But they are there! What do you think? 

11 kommenttia

  1. Ihania lakkoja! Todella kauniit kynnet myös, kyllä näistä merenneito tulee mieleen. Ja toisaalta hauska, ettei tota leimaa niin näy. Eihän ne välttämättä "oikean/perinteisen" merenneidon suomutkaan erotu niin hyvin muun kimalluksen alta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mee! :) Noh, siitä saisikin hauskan väittelyn, kun alettaisiin keskustella, miltä "oikean" merenneidon suomut näyttävät :D Hehe, joo mutta siis perinteisestä merenneitolakkauksesta kun puhutaan niin voisivat ne ehkä aavistuksen enemmän erottua...

      Poista
  2. Nätit näistä kuitenkin tuli! Ihanat värit ja tekis mieli hypätä johonkin ihanan tropiikin maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole! :) Joo ihan kivat kyllä ja noista väreistä tykkään ihan valtavasti itsekin!

      Poista
  3. Kaunis ja ihanan merellinen lakkaus :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tinkerbell, kiva että tykkäsit! :)

      Poista
  5. just julkaisin postauksen Zoyan Dreamista, se on upea lakka ja niin on myös nämä kynnet :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands