Manicures of the Month - August 2015

tiistaina, syyskuuta 01, 2015

Niin sitä sitten siirryttiin syyskuuhun ja pitäisi kai virallisesti asennoitua siihen, että syksy tulee. Sanon, että syksy tulee, koska ainakaan täällä Keski-Euroopassa ei vielä tunnu syksyiseltä. Viimeisen parin päivän lämpötilat ovat huidelleet 30 asteen tienoilla ja aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta. Lämpötilaan on luvassa muutos näinä päivinä, mutta aurinkoa on odotettavissa vielä syyskuussakin. Kesäkynsiäkin on vielä jonossa odottamassa julkaisua, mutta myönnettävä se on, että tummat syksysävyt ovat viime viikkoina taas alkaneet houkuttaa.

Nyt on kuitenkin aika tehdä katsaus viimeisen kesäkuukauden eli elokuun kynsiin. Bloggausaikataulua sekoittivat kaksi lomapätkää, mutta sain blogiin silti kymmenet kynnet elokuulta. Niistä kahdet olivat lomanaikaisia, sen kummemmin koristelemattomia kynsiä, ja muut sitten vähän mielenkiintoisempia.



Näköjään sitä on kesän aikana vähän laiskistunut, sillä elokuun kahdeksista koristelluista kynsistä seitsemät oli leimattu! :D Näistä tosin kolmissa kynsissä käytin leadlight-tekniikkaa eli värittelin leimoja kynnellä. Värien osalta kynnet jakautuivat aika tarkkaan pinkkiin ja siniseen värimaailmaan, vaikka mahtui mukaan sentään muutamat erivärisetkin kynnet (kuvassa keskirivillä). Näiden postausten lisäksi julkaisin koosteen heinäkuun kynsistä ja listasin tämän hetken 10 suosikkilakkaani.

Tässä kuussa omien suosikkien valitseminen oli helppoa, sillä elokuun aikana julkaisin kolmet niin ihanat kynnet, että ne yltäisivät melko todennäköisesti jopa tämän vuoden suosikkilakkauksien listalle. Jos noista kolmista pitäisi valita vielä yhdet suosikit, niin ne olisivat kaikessa yksinkertaisuudessaan nuo viimeiset pitsikynnet - kyllä kauniilla leimakuviolla voi tehdä ihmeitä! :)


Mitäs tykkäsit elokuun kynsistä? Mitkä olivat omat suosikkisi näistä?

---

And so it is September - the official beginning of Autumn, at least in Finland. Here in Central Europe the weather is still very summery since it's hot and sunny. I still have summer manicures to publish for the blog as well, but it can't be denied that the Autumn is coming. I'm drawn towards darker colours both in manicures and clothing and the light outside is different. 

Since it is the beginning of a new month, it is time to look back to the manicures of the last month, August. I was on holiday on some periods of August so my blogging was a bit irregular, but I still managed to publish 10 manicures in August (you can find the links above). Most of them were done stamping, not very creative... Colour-wise I seem to have used mostly blue and pink. My favorites were easy to pick since they would probably even be on a list of my favorite manicures of the year this far, if I made one. See the second picture for my favorites! Which ones were your favorites?

8 kommenttia

  1. En kyllä osaa valita suosikkeja. Aivan liikaa kauniita kynsiä. <3 Mutta noi pitsikynnet on kyllä vieny mun sydämen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos, Fani! Ihana kuulla, että tykkäät. <3

      Poista
  2. 1, 2, 5, 7, 8, 9 ja 10. Paha mennä suosikkia sanomaan, ku nuista kaikista tykkään niin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, helpompi siis ehkä valita ne, mitkä oli vähemmän mieleen! Kiitos taas ihanasta kommentista Katarooma! <3

      Poista
  3. Oih ja voih kun nää on kaikki niin upeita ♥ Omatkin lempparit on kyllä nuo pitsikynnet, ne vaan on niiin ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nena Sofia! Pitsikynnet on tainneet jäädä aika monelle mieleen, niin ihana tuo Pueenin kuvio on! :)

      Poista
  4. En osannut valita ainoastaan yhtä lempparia.. Mutta minttukynnet ja pinkit pitsikynnet ovat kyllä tositosi upeat!

    VastaaPoista
  5. Mul on samat suosikit ku sulla :) Upeita silti kaikki<3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands