Mosaiikkikynnet Picture Polishin sinisillä

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

Esittelin elokuussa ensimmäiset Mi Nailsin vinyyleillä tekemäni kynnet, ja totesin jo silloin kokeilleeni heti perään toisiakin vinyyleitä samalta ostosreissulta. Nyt viimein pääsen esittelemään Sinneyn suunnittelemilla mosaiikkivinyyleillä tehdyt kynnet, joista tykkäsin kovasti. Nämä kynnet olisivat periaatteessa olleet julkaisuvuorossa muutoin jo vähän aiemmin, mutta lykkäsin niiden julkaisemista, jotta voin osallistua niillä viime postauksessa mainitun Instagram-haasteen 9. päivään - sen teema kun oli sopivasti ”Mosaic”.


Käytin näissä kynsissä pelkästään Picture Polishin sinisiä lakkoja, koska niitä on jonkin verran kertynyt. Tällainen sinisten yhdistelmä onkin ollut mielessäni jo pitkään, ja se sopi mosaiikkivinyylien kokeiluun hienosti. Olisin mieluiten halunnut, että kaikissa lakoissa olisi ollut samanlainen kaunis holo kuin Cyanissa, mutta otin kuitenkin mukaan myös Swaggerin, joka on creme, ja Lagoonin, jossa on myös glitteriä. Eipä se nyt kokonaisuutta niin kauheasti haittaa, vaikka lakoissa onkin vähän erilainen koostumus! Muilla kuin aksenttikynsillä värinä on siis ihana Cyan, ja aksenttikynsissä pohjalla on Sky.


Nämäkin Mi Nailsin vinyylit toimivat itselläni aivan moitteetta, vaikka toki tuota monimutkaista kuviota piti hetken aikaa irrotella taustapaperista. Kuvio kuitenkin tarrasi napakasti kynteen kiinni, ja eriväristen alueiden lakkaaminen oli ohuista väliviivoista huolimatta melko helppoa. Tykkäsin myös siitä, että sain vinyylin irrotettua kynneltä vaivattomasti ja kuviota suuremin sotkematta, mikä on oikeastaan aika ihmekin, kun miettii, miten ohuet nuo viivat ovat. Päällyslakka hiukan sotki lakkauksia, mutta ei mitenkään kestämättömän paljon. 


On muuten ihan sattumaa, että myös maanantain postauksessa yhdessä kuvassa oli rekvisiittana koru. Mosaiikkikynnet nyt vaan oli pakko kuvata näiden vanhojen korvakorujeni kanssa, kun värimaailma oli niin sopiva!

Kynsilläni / on my nails:

Picture Polish – Sky (light blue creme, on accent nails)
Picture Polish – Cyan (cyan holo - thumb, index and little finger)
Picture Polish – Cosmos  (dark blue holo)
Picture Polish - Lagoon (turquoise glitter)
Picture Polish – Swagger (blue crème)



---
I've had an idea for these nails for a while because I wanted to combine some of my Picture Polish blues in one manicure. The mosaic pattern was done with a vinyl from Mi Nails and it was perfect for my idea! The vinyls worked really well this time too (my first try here). I like this design a lot, I will definitely do something like this soon again! These are also my challenge nails for day 9 of the clairestelle8 September challenge I mentioned in my latest post.

7 kommenttia

  1. Voi, nämä on todella kauniit ja upeat! Niin ihanat värit, sopii toisiinsa kauniisti ja tykkään tuosta mosaiikkikuviostakin. Hienosti onnistuneet, mulle on vaikeaa pysyä rajojen sisällä, jos vinyylien rajat on ohuet.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania sinisiä lakkoja :) tosi kaunis toi mosaiikki!

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit ja onnistuneet <3

    VastaaPoista
  4. On kyllä todella nätit. <3 Hyvin sopii noiden korujen kanssa!

    VastaaPoista
  5. Toinen toistaan ihanampia lakkoja ja kaunis kokonaisuus, tykkään <3

    VastaaPoista
  6. Ai ku upea lakkaus! <3 Ja nuo korvakorut! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands