MoYou London Sailor 06 - projekti valmis!

perjantaina, heinäkuuta 10, 2015

Blogiani pidempään lukeneet muistanevat, että aloitin huhtikuussa projektin kokeilla läpi kaikki kuviot MoYou Londonin Sailor-sarjan leimauslaatasta numero 06. Tykkään itse kovasti tuollaisista puoli-abstrakteista, aaltomaisista kuvioista, joten tämä laatta tuntui alusta asti siltä, että kaikille kuvioille tulee käyttöä. Yllättävän kauan silti meni siihen, että sain kaikki kuviot kynsille, vaikka yleensä sopivan tilanteen tullessa kohdalle aina tähän laattaan tartuinkin.


Yllä siis tuo mainio laatta ja alla samassa järjestyksessä siitä aikaiseksi saamani lakkaukset! Ehkäpä huomaattekin, että yhdet kynnet ovat mukana kahteen kertaan - niissä kynsissä käytin siis sekä ylärivin toista kuviota että alarivin kolmatta kuviota.


Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että leimauslaattoja voi toki hankkia, vaikka kaikista kuvioista ei pidäkään, mutta ainakin suurimmalle osalle pitäisi mielellään olla ainakin potentiaalisesti käyttöä. Siksipä tällaiset hyvät yleislaatat ovat ihan parhaita!


Neljät ensimmäiset kynnet ovat kaikki #ablecs15-haasteen lakkauksia, ja näistä tykkäsin kaikista aika paljon, neljänsiä raitakynsiä ehkä lukuun ottamatta. Varsinkin pastellikynnet ja turkoosit kynnet olivat kovasti mieleeni! Jos näistä laatan kuvioista pitäisi valita suosikit, niin tuo kolmansien kynsien kuvio on ehdottomasti yksi niistä. 

1. Vaaleanpunaiset pastellikynnet


Näistä kynsistä oikeastaan ainoastaan kolmansista mattakynsistä on jäänyt varsinaisesti hyvä fiilis. Muiden toteuttamisessa oli jotain ongelmaa, jonka takia niistä tulee jälkikäteenkin vähän plääh-olo. Tuo toisten kynsien kuvio oli myös ehdotomasti vaikein idean keksimisen kannalta eikä myöskään näyttänyt erityisen hyvältä kynsilläni.

5. Pääsiäiskynnet


9. Unikynnet uudelleen (linkki ylempänä)
12. Merenvihreät kynnet

Näistä viimeisistä jälleen kaikki ovat kivoja ja muistelen näitä lämmöllä. Hauska projektihan tämä oli, täytyy ottaa uudestaan jonkun toisen laatan kanssa! :) Kiinnostaisiko teitä nähdä tällaista projektia uudelleen? Huomasin muuten, että MoYou Londonilta on vielä huomisiltaan asti ilmaiset postikulut yli 15 euron tilauksissa, jos laattojen tai leimauslakkojen tilailu kiinnostaa! Mun ei kyllä pitäisi tilata yhtään mitään, mutta kummasti taas vähän houkuttaisi...

Mitkä olivat omat suosikkisi näistä? Satutko itse omistamaan Sailor 06 -laattaa tai kiinnostaisiko sen hankkiminen? 

---

In April, I started a project with one certain stamping plate - namely MoYou London Sailor 06. It is a good plate as a whole and I like all the images so I wanted to try them all. It took me a bit longer than I expected but here they are now - now I can start to use my favorites again! My favorite images are nr 3, 7 and 11, whereas the most difficult one was nr 6 - it was really hard to combine with anything. Do you own this plate or would you like to have it? Which manicure was your favorite?

8 kommenttia

  1. Upeita kynsiä sait kyllä taiottua tuon laatan avulla! Omat lempparit näistä on numero 12, vaikka kaikissa onkin sitä jotain :) Tosi kivan oloinen tuo laattakin, itseltä ei ainakaan vielä sitä löydy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia! Ne on kyllä yhdet munkin suosikeista. :) Näistä ehkä huomaakin, että tällaisilla "merellisillä" kuvioilla saa tehtyä kaikenlaisia muitakin kynsiä, eli sinänsä monipuolinen laatta.

      Poista
  2. Numerot 7 ja 11 on mun suosikit! Mä tajusin vasta vähän aikaa sitten, etten ole käyttänyt sitä ainoaa Sailor-laattaani, koska kuvittelen leimojen olevan jotenkin erityisen merellisiä, vaikkeivät ne sitä ole. Nyt haluaisin näitä lisää, koska näissä on todella kauniit kuviot. Upeita kynsiä kaikki :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Malle :) Se merellisyys riippuu tosi paljon yhdistelystä - mä näen näissä enemmänkin kauniita koukeroita kuin aaltoja, vaikka merellisenkin vaikutelman varmaan saa aika helposti aikaan.

      Poista
  3. Pitäis vissiin itsekin tehdä vähän inventaariota noiden laattojen suhteen, jotenkin luulen, että aika pieni osa kuvioista on sallaisia joita on tullut käytettyä. Tältäkin laatalta oon tainnu käyttää ehkä yhtä kuviota, korkeintaan kahta :/ Kauniit kynsiä kaikki, eikä tosiaan tuo laatan merellinen teemakaan oo niin korostunut, että kaikkien pitäisi liittyä teemaan, kätevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inventaarion tekeminen silloin tällöin on kyllä kovin hyödyllistä. Mulla on nyt niin paljon uusia leimauslaattoja, kun tuli "vähän" tilailtua jokin aika sitten, että en ehkä heti viitsi aloittaa uutta tällaista projektia. Jossain vaiheessa kuitenkin! Jotenkin laattojen tehokkaasta käyttämisestä tulee sitä paitsi hyvä mieli ;)

      Poista
  4. munkin kannattais ehkä kokeilla tällasta :D tykkään kynsistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Suosittelen, tämä oli kivaa! Sitä paitsi sellaisilla itselle oudommilla kuvioilla voi saada tosi yllättäviä ja kivoja kynsiä tehtyä! :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands