Ruutukynnet vol 2

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2015

Tämä kynsihaasteiden kevät lähestyy viimein loppuaan, sillä #ablecs15-haasteessa ollaan päästy viimeiselle viikolle! Yllättävän nopeasti on mennyt myös tämä kynsihaaste (ja kevät tietysti, mutta se nyt on muutenkin selvää). Olen iloinen siitä, että olen ehtinyt tehdä haastekynnet lähes joka viikko ajallaan, vaikka kevät onkin muutoin ollut hurjan kiireinen. 


Haasteen viimeiseltä viikolta valitsin ensimmäisenä toteutettavaksi teeman Geometric eli luonnollisesti kynsille piti saada geometrisia muotoja. Tein viime viikolla holokynsikseni tähän teemaan hyvin sopivat kolmiokynnet, mutta näihin mielessäni oli jotain muuta.

Halusin nimittäin kokeilla kynsilleni uudelleen MoYou Londonin Hipster-sarjan 05-laatan ruutukuvioita, joita kokeilin jo kerran aikaisemmin näissä ruutukynsissä. En ollut edelliseen kokeiluun täysin tyytyväinen, koska suorat ruutuviivat oli lähestulkoon mahdotonta saada suoraan. Siispä piti tarttua haasteeseen uudelleen ja kokeilla, josko ne suorat olisi kuitenkin mahdollista saada suoriksi!


No, onnistuiko? No, EI! Kahdella uudella stamperillakaan (Creative Shopin stamperilla ja MoYou Londonin löllöllä suorakulmiolla) en saanut kovin paljon parempaa lopputulosta aikaiseksi kuin viimeksi. Onhan tuo siis toki ihan ok, mutta lähempää tarkastelua ohuet viivat eivät oikein kestä, sen verran taipumaa ja reikiä löytyy jokaisesta kynnestä.


Pohjalakaksi pääsi valtavan ihana LilypadLacquerin Periwinkle Twinkle, joka on uusi tulokas lakkalipastossani. Olen ostellut viime aikoina tosi paljon uusia sinisiä lakkoja, joista tämä on varmasti yksi ihanimmista. Valtavan kaunis hololakka! Leimauslakaksi sen pariksi pääsi China Glazen Scandalous Shenanigans, joka toimii leimaushommissa hyvin.


Kynsilläni / on my nails:

Base coat: Trind Nail Repair
Base colour: LilypadLacquer Periwinkle Twinkle
Stamping colour: China Glaze Scandalous Shenanigans
Stamping plate: MoYou London Hipster 05
Top coat: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

---

It is finally the last week of the #ablecs15 challenge - wow, the spring has gone fast! The second to last manicure of this challenge is with the theme "Geometric". My last week's triangle nails would have been suitable for this theme as well, but for my geometric nails I had something else in mind - I wanted to try again the check patterns from MoYou London Hipster 05 plate. The first manicure I did with this stamping plate was this manicure and I wasn't completely happy with the stamping result - very difficult to get the lines straight!

Well, getting the lines straight was not easy this time either and, well, did not happen, even with the help of two new stampers (Creative Shop and MoYou London). The polishes, however, were so gorgeous that I still love these nails! The base is the lovely Periwinkle Twinkle from LilypadLacquer - absolutely gorgeous! The perfect match for it was my trusted China Glaze Scandalous Shenaningans, always good for stamping. What do you think of these nails, are the lines way too wonky?

6 kommenttia

  1. Aivan ihana sinisen sävy! Viivat näyttävät ainakin kuvissa oikein kivoille, upea kokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sole! <3 Ihan hyvältä ne näyttää tosiaan vaikkei ihan suorat olisikaan, aina ei tarvii olla täydellistä. :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands