Dreaming of... sleep

torstaina, toukokuuta 07, 2015

Onpa mukava palata taas blogin pariin! Ei sinänsä, että olisin varsinaisesti poissa ollutkaan, mutta superhektinen alkuviikko on tuntunut useamman viikon mittaiselta. Blogin ajatteluunkaan ei ole tosiaan ollut aikaa sekuntiakaan. Vain vähän liioitellen... Kiireiden hehkuttelu on kuitenkin tylsää, joten ei siitä sen enempää. 


Tänään esittelyssä ovat pikaisesti väsätyt kynnet #ablecs15-haasteen teemaan "Dreaming". Itse haaveilen tällä hetkellä lähinnä nukkumisesta ja ehkä vähän suunnitelmattomasta viikonlopusta, joka onkin onneksi luvassa muutaman päivän päästä. Nämä kynnet eivät kuitenkaan kuvasta kumpaakaan näistä omista "haaveistani", vaan ilmentävät lähinnä yleisesti ottaen unenomaista tunnelmaa. 


Pohjalla kynsissä on ihanainen, kaipa jonkinlaisen klassikkoaseman saanut Dollish Polishin Expecto Patronum, jonka tilasin samalla kertaa GoT-fanilakan You Know Nothing Jon Snow'n kanssa (tsekkaa postaukseni tuosta lakasta täältä). Olen tietysti myös suuri Harry Potter -fani, mutta kukapa ei rakastuisi tähän lakkaan! Leimat hieman peittävät Expecto Patronumia, mutta siinä on siis maidonvalkealla pohjalla sinivihreitä erikokoisia glittereitä. I-H-A-N-A. Tähän sellainen sydänsilmäinen emoji.

Harry Potterit ovat minulle kirjoista lähestulkoon rakkaimpia, ja olenkin lukenut ne läpi useaan kertaan ja - tämä on sarjassamme outoa tietoa minusta - usealla kielellä. Harry Potter ja liekehtivä pikari oli ensimmäinen kirja, jonka ikinä luin englanniksi, koska en malttanut odottaa suomennoksen ilmestymistä. Myöhemmin käytin tuttua tarinaa mm. ranskan ja ruotsin opettelussa - kun Potterien kieli ei ole supermonimutkaista, vaikka se onkin valtavan kaunista ja kirjavaa, ja tarina on tuttu, voi vähän heikommallakin vieraalla kielellä rämpiä kirjan läpi ja ehkä oppia jotain...


Leimaukset on tehty China Glazen Metallic Musella, ja leimauslaattana toimi MoYou Londonin luottolaattani Sailor 06. Kiekurakuvioita löytyy kynsiltä yhteensä kolmea erilaista. Kohta alkaa olla koko Sailor 06 laatta leimailtuna, täytyypä tehdä sitten siitä koostepostaus... Alun perin kerroin tässä postauksessa projektistani leimailla kyseinen laatta läpi. Huippuhyvä  ja monikäyttöinen peruslaatta, ainakin jos minulta kysytään! :)



Kynsilläni / on my nails:

Base coat: Trind Nail Repair
Base colour: Dollish Polish Expecto Patronum
Stamping colour: China Glaze Metallic Muse
Stamping plate: MoYou London Sailor Collection plate nr 06
Top coat: Sally Hansen Insta-Dri Top Coat

Löytyykö lukijoista muita vannoutuneita Harry Potter -faneja?

---
The first theme of the #ablecs15 challenge this week is "Dreaming". I am currently dreaming mostly of sleep but I don't think these nails really represent that... They are simply reflecting a calm, dream-like state. The perfect base for this is Expecto Patronum from Dollish Polish. I am a huuuge Harry Potter (book) fan (I've read all the books several times and in several different languages), but even if I weren't, who would not love this polish? It is so gorgeous! 

The decorations are stamped with China Glaze Metallic Muse by using my trusted stamping plate MoYou London Sailor Collection nr 06. I have already tried almost all the images in that plate - when I finish my project, I will show you all the designs!

Are there any other Harry Potter fans out there? 

9 kommenttia

  1. On kyllä aika ihana lakka :) ja tuo kiemuraleima sopii hyvin mun mielestä unelmointiaiheeseen.
    Harry Potterit leffat oon kaikki nähnyt teatterissa ja ei-lukutoukkana oon lukenut teininä pari ekaa kirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, Expecto Patronum on kyllä huippu! :) Jos sulle joskus tulee into lukea jotain niin suosittelen kyllä tarttumaan loppuihinkin kirjoihin - niissä on paljon yksityiskohtia, jotka leffoissa on vähän eri tavalla, ja aikuisen mielenkiinnonkin ne pitävät yllä. Tai no, ainakin mun mielenkiinnon :D

      Poista
  2. Hurjan nätit! Toivotan leppoisaa loppuviikkoa sekä viikonloppuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole! Toivotaan tosiaan, että loppuviikko sujuu rauhaisissa merkeissä - uskon näin! :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands