Taas viidakkotunnelmaan

tiistaina, syyskuuta 22, 2015

Varma syksyn merkki on kynsiblogeissa lisääntyvät syksyn lehtiä vilisevät lakkaukset, ja sellaiset tullaan varmasti näkemään myös minun blogissani! Tällä kertaa kynsillä on kuitenkin vähän erilaisia lehtiä, sillä tämän kuun Instagram-haasteessa oli 19. päivän aiheena "Jungle" eli kotoisammin "Viidakko". En erityisemmin inspiroitunut tästä aiheesta, mutta mitäpä siitä - olihan koko tämän homman ideakin vähän haastaa itseään. Yksi syistä siihen, miksi en olisi viidakkokynsiä jaksanut tehdä, oli se, että kevään #ablecs15-haasteessa jo viidakkokynnet väsäsin, eikä mielikuvitukseni (kumma kyllä!) ollut kauheasti parantunut sitten maaliskuun.


Tällä kertaa halusin tehdä muutaman leimadecalin tavallisten lehtileimojen sijaan, koska en kuitenkaan keksinyt mitään muutakaan tapaa tehdä viidakkokynnet kuin lehtiä leimaamalla. Instagramista #clairestelle8sept-tunnisteen alta muuten löytää vähän paremman mielikuvituksen omaavien ihmisten tulkintoja tästä aiheesta... 


Leimakuviot löytyivät tällä(kin) kertaa kaikki Pueenin Lace Blossom -laatasta. Sissi tuossa jokin aika sitten pohdiskeli, että miksi tehdä mitään muuta, kun voi leimata. Itse voisin viedä ajatuksen askeleen pidemmälle ja kysyä, että miksi tehdä mitään muuta, kun voi leimata Pueenin Lace Blossom -laatasta. Olen hieman ylikäyttänyt tuota laattaa viime aikoina, mutta mikäs siinä - hyvä vaan, että tulee sitä kokeiltua monipuolisesti! Tällä kertaa kaksi kukkakuviota valikoitui leimadecalien kanvakseksi ja lehtikuviota käytin yksinkertaisena ja kaksinkertaisena viidakkotunnelman luomiseen. 


Lakkoja tuli käytettyä runsaammanpuoleisesti, mutta pohjavärinä kaikilla kynsillä on joko kirkkaanvihreä OPIn My Gecko Does Tricks tai tumma smaragdinvihreä A Englandin St. George. Lisäksi käytin leimojen värittelyyn paria uutta Kikon kaunokaista. Leimadecalit eivät olleet ehkä maailman siisteimmät, mutta ihan riittävän hyvät minulle! Tämä on kyllä kiva koristelutekniikka, jos vaan aikaa on tarpeeksi.


En oikein tiedä, oliko lopputulos mielestäni vähän sekava vai juuri oikeanlainen. Viidakkoa se kuitenkin ihan hyvin edustanee, koska eivät sielläkään kaikki kasvit varmasti sovi niin hyvin yhteen. :P 


Kynsilläni / On my nails: 

Base colours: OPI Gecko Does Tricks (bright green), A England St. George (dark green holo)
Double stamping (on index finger and pinky): Konad Green, A England St. George
Stamping (on middle finger): China Glaze Cherish
Stamping decals: Essie Licorice (black), Kiko 330 Lilac, Kiko 500 Pearly Oleander Pink, Kiko 484 Pearly Peach, Dance Legend Picasso

----

I made this manicure for the prompt "Jungle" of the Instagram challenge I'm currently taking part in. I was not that excited by this prompt because I just did jungle nails in March and my imagination is sort of limited when it comes to this topic. This time I decided to do stamping decals instead of just stamping some leaves like last time, very original! Well, these turned out pretty nice after all, or what do you think?

16 kommenttia

  1. Wau, täydelliset viidakkokynnet! Todella hyvin oot saanut haasteen toteutettua, näissä on ihanan paljon kaikkea muttei kuitenkaan liikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nena Sofia! :) Tällaisissa kynsissä on tosiaan helposti riskinä överin puolelle meneminen, mut kiva, jos niin ei käynyt tällä kertaa.

      Poista
  2. Oikein mahtavat viidakkokynnet. <3

    VastaaPoista
  3. Tosi upeat kynnet ja leimasiirtokuvat on kauniit :)

    VastaaPoista
  4. oot kyllä nähnyt vaivaa, älyttömän hienot :)

    VastaaPoista
  5. Ihan parhaat. Mun mielestä nämä oli kyllä nyt yhdet kaikkien aikojen kärkilistalla sun tekemistä kynsistä. Ehkä olen viidakkoihmisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiitos Onneli! Punastun. :) Kiva, että tykkäsit!

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands