Ihanilla aineksilla metsään

maanantaina, syyskuuta 14, 2015

Näin syyskuun puolivälissä ainakin omat tunnelmani ovat jo varsin syksyiset, mutta kynsillä voi vielä leikkiä tummien syksysävyjen ohella kesäisillä väreillä. Ostin juuri viikonloppureissulta uuden kasan Kikon lakkoja edellisten positiivisten kokemusten perusteella (ks. mm. swatchejani täällä, täällä ja täällä), ja ehkäpä osittain kesän jäljiltä suurin osa sävyistä oli vaaleita ja kesäisiä. 

Suurempi syy lienee toki se, että itselleni kotoisia tummia ja syviä sävyjä kokoelmastani löytyy runsaasti jo valmiiksi, joten lähinnä vaaleille ja itselleni vieraammille sävyille on "tilaa". Kikon edullisilla ja hyvälaatuisilla lakoilla voi mielestäni erinomaisesti tehdä kokeiluja vähän oudommillakin väreillä, koska rahallinen menetys ei ole suuren suuri.


Tämä postaus ei kuitenkaan kerro uusista (tai vanhoistakaan) Kikoistani, vaan tämän aasinsillan kautta kesäisestä lakkauksesta, joka oli kynsilleni elokuun lopulla. Halusin yhdistää kaksi ihanan samanlaista ja hyvin yhteen sopivaa Zoyan lakkaa eli Dillonin ja Zuzan. Voisin veikata, että tämä yhdistelmä on tullut jokaisen nämä kaksi lakkaa omistavan kynsihörhön mieleen! Vai olenko väärässä? :) 


Lähdin tekemään tummemmalla Zuzalla liukua Dillonin päälle, mutta sain nopeasti huomata, että lakat ovat tosiaan hyvin samansävyiset, vaikka pullossa ero onkin selkeä. Zuza ei ole niin kauhean peittävä, mikä myös vaikuttaa liukuvärin tekemiseen. Jonkinlaisen sävyeron kyllä sain kynsille, mutta liuku jäi paljon vaatimattomammaksi, mitä olisin halunnut.


Halusin yhdistää näihin mintunvihreän ja turkoosin sävyihin hopeaa ja päädyin leimaamaan rakkaalla A Englandin Excalibur Renaissancellani. Kuvio on Cici & Sisin laatasta nro 02. Sanoisin, että ihan kivat mutta aika tylsät kynnet. Odotin näiltä enemmän, kun pelissä oli kolme noin ihanaa lakkaa ja kaunis leimakuvio! Kuvat ovat lisäksi aika epäonnistuneet, koska kynnet ovat jotenkin omituisen malliset ja kuvaushetkellä kärkiinkin on ehtinyt jo tulla karseat kulumat. Kaiken kaikkiaan siis ihan plääh nämä kynnet, metsään mentiin. 


Kynsilläni / on my nails:

Zoya - Dillon (mint)
Zoya - Zuza (turquoise)
A England - Excalibur Renaissance (silver, for stamping)
Cici & Sisi 02 (stamping plate)

---

It's mid-September and I'm feeling kind of autumnal. Nevertheless, we are between seasons so there is still room for both summery and autumnal colours! To be honest, I don't really think that bright and light colours are forbidden during the dark season, but I find that it is refreshing to change the general colour palette every once in a while.

This summery manicure is from the end of August. I was a bit disappointed with it because I feel it is a bit boring. I was expecting more from a combinaison of three gorgeous polishes (Zoya Dillon, Zoya Zuza and A England Excalibur Renaissance), but the Zoyas were after all too similar for a beautiful gradient. The silver stamping helped a little but couldn't really save the manicure. What do you think?

9 kommenttia

  1. Mun mielestä tuo on kiva, kun liuku ei ole niin selkeä. Kynnet näyttää tosi kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mä haluaisin vähän tarkemmin erottaa niistä edes jotain liukua, mutta ehkä oon vaan vähän sokea :D

      Poista
  2. Kauniit taas kerran sun lakkaukset... ^_^

    VastaaPoista
  3. Höh, mun mielestä nää on tosi nätit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena! <3 Kai tää on taas esimerkki siitä, että on itse aina tosi kriittinen omia tuotoksia kohtaan...

      Poista
  4. Kokeileppa joskus uudestaan! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands