Uudenlainen kelmutuskokeilu

maanantaina, kesäkuuta 15, 2015

Uusien tekniikoiden kokeiluni jatkuvat, ja tällä kertaa esittelen teille kynnet, joissa olen käyttänyt vanhaa tuttua tekniikkaa vähän uudella tavalla. Kuten monet kynsilakkaharrastajat tietävät, tuorekelmua voi käyttää lakkauksissa kynsilakan tuputteluun tietynlaisen marmorimaisen pinnan saavuttamiseksi. Tällä kertaa käytin tuorekelmua kuitenkin itselleni uudelle tavalla erittäin ihanin tuloksin - suosittelen kokeilemaan!


Bongasin tämän tavan @picturemynailsin Instagram-tililtä, jossa oli havainnollinen ja hieno videotutoriaali tähän koristelutyyliin pari viikkoa sitten. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kynsille lakataan pohjaväri, jonka päälle tiputellaan melko isoja pisaroita muita, mahdollisesti samansävyisiä lakkoja. Kun koko kynsi on peitetty paksulla kynsilakkapinnalla, painetaan koko komeuden päälle tuorekelmu, joka levittää lakat kauniisti yhteen. Tämä ei oikeasti voisi olla helpompaa! Toki tämä on hieman sotkuista touhua, ja kynsinauhat ja iho kannattaakin suojata mahdollisuuksien mukaan jollain suojatuotteella tai esim. teipillä.

Alla omia kännykkäkamerallani räpsittyjä kuvia toimituksesta - niistä ehkä sentään vähän saa selkoa siitä, miten tämä tapahtuu. Neljännessä kuvassa etusormi (alempi) on jo kelmutettu, kun taas nimetön (ylempi) on siinä vaiheessa, että siihen seuraavaksi painetaan kelmu.


Lakkasin etusormeen ja nimettömään pohjalle Kikon vaaleansinisen 525 Metallic Pastel Bluen ja tiputtelin sen päälle Kikon 521 Pearly Oceania, Dance Legendin Through the Glassia ja Picture Polishin Cosmosta. Keskisormessa pohjalla oli Through the Glass, mutta päädyin lopulta siihenkin tekemään kelmutuksen samanlaisella lopputuloksella kuin muissa kynsissä. Vihreä töhnä tekovaihekuvissa on Dance Legendin Pure Manicure -suojatuotetta, jota suosittelen lämpimästi! Olen testaillut sitä myös veteen kastamalla, jossa se ei ole parhaimmillaan, mutta näin "kuivissa" sotkuissa se toimii erinomaisesti.


Pikkusormen ja peukalon kynnet lakkasin Dance Legendin Zirconiumilla, joka on tismalleen Through the Glassin sävyinen tekstuurilakka - erittäin ihana tapaus! Kokonaisuudessaan näistä kynsistä tuli erittäin mieluisat, ja ainoa jälkikäteen kuvissa häiritsevä asia onkin tuo kynsien eripituisuus tai sen illuusio. Kynteni ovat sen malliset, että keskisormen kynsi näyttää helposti lyhyemmältä kuin nimetön, vaikka ne olisivat saman pituiset. Näissä kynsissä keskisormen kynsi vieläpä taitaa olla oikeastikin vähän lyhyempi, joten se näyttää ihan erityisen töpöltä näissä kuvakulmissa, vaikka eipä sitä todellisuudessa juuri huomannut. 


Suosittelen kokeilmaan kelmutusta tällä tavalla, koska lopputuloksesta tuli aivan ihana! Holohippusia sisältävät Through the Glass ja Cosmos sopivat aivan erityisen hyvin tähän, koska holohiukkaset kimaltelevat kauniisti tuolta muidenkin lakkojen lomasta. 

Through the Glassin alle suosittelen muuten vakavasti lakkaamaan kunnon aluslakan, koska Trindin Nail Repair ei tällä kertaa riittänyt suojaamaan keskisormiparkojani värjäytymiseltä. Kynteni eivät yleensä värjäydy kovin helposti, mutta tuo valtavan ihana Through the Glass pääsi vähän yllättämään. No, toisaalta pidän kynsilläni käytännössä aina lakkaa, joten eipä pieni värjäymä nyt niin supervaarallista ole.


Kynsilläni / on my nails: 

Base coat: Trind Nail Repair
Colours: Dance Legend Zirconium (blue texture on thumb and little finger), Dance Legend Through the Glass, Kiko 525 Metallic Pastel Blue, Kiko 521 Pearly Ocean, Picture Polish Cosmos
Top coat: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

---

I'm continuing to try new techniques and this is yet another one for me. I have used saran wrap (plastic wrap) for manicures before, but this was a new way for me I recently learnt from @picturemynails Instagram account. She had a very good tutorial of this technique a couple of weeks ago and I just had to try it right away! Thanks for the inspiration :)

I tried to take some photos about the technique as well: basically you just paint a base colour and then add generous drops of other polishes on top of it in a random order. When the nail is completely covered with a thick layer of polish, you merge the polishes together by pressing a plastic wrap on the nail. The result is a very cool, marble-like design - so pretty!

12 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands