Viidakkotunnelmaa

keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2015


#ablecs15-haasteessa ollaan päästy viikolle viisi, ja tänään vuorossa ovat kynnet teemalla "Nature's wonders" eli luonnon ihmeitä. Tämä haastehan olisi antanut mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta itse päädyin käyttämään yhtä uutta vihreää lakkaani ja uutta lehtikuvioista leimauslaattaani - ehkäpä vähän tylsää, mutta teeman mukaista kuitenkin. :)


Pohjalla näissä kynsissä on ihanan keväinen Kure Bazaarin Caicos, jonka totesin sopivan täydellisesti yhteen erään huivini kanssa - tätä yhdistelmää tulen varmasti käyttämään paljon tänä keväänä ja ehkäpä vilauttamaan joskus blogissakin! Kynsillä Caicos oli jotenkin kirkkaampi ja räväkämpi kuin tässä (epätarkassa) kuvassa, jossa se näyttää aika tavalliselta, kiltiltä mintunvihreältä.


Lehtikuviot ovat MoYou Londonin Tropical-sarjan laatasta nr 12, jota en päässytkään käyttämään näissä hedelmäkynsissä, kun siinä ei ollut hedelmiä (heh). Sen sijaan kyseisessä laatassa on hyvin monenlaisia lehtiä, joista leimailin näihin kynsiin neljää eri kuviota A Englandin St. Georgella. Koska viidakossa ei tietystikään ole vain vihreitä kasveja, leimasin etusormeen perhosen International Lacquersin oranssilla ja nimettömään kukan Isadoran Scarlet Redillä. Molemmat leimauskuviot ovat Magno Nailsin XL K -laatasta. 

Vihreän päällä punainen tai oranssi eivät kumpikaan ole ihan parhaimmillaan, mutta täyttivät silti tarkoituksensa ihan riittävän hyvin. Huomasin muuten, että lakkakokoelmastani taitaa puuttua peruspunainen - siis sellainen kunnon kirkkaanpunainen peruslakka! En oikein käytä sellaista koskaan, niin ainoa löytämäni yksilö oli tämä Isadoran geelilakka. Ehkäpä täytyy pitää silmät auki hyvän peruspunaisen varalta. ;)


Kynsilläni / on my nails: 

Base coat: Trind Nail Repair, Essie First Base
Base colour: Kure Bazaar Caicos
Stamping colours: A England St. George (green), International Lacquers (orange), Isadora Scarlet Red (red)
Stamping plate: MoYou London Tropical Collection nr 12
Top coat: Sally Hansen Insta-Dri Top Coat

Mitäs tykkäsit tällaisesta viidakkotunnelmasta? Onko suosituksia hyvästä peruspunaisesta, mikä on paras?? (tämä taitaa olla aikamoinen ikuisuusongelma monelle ;))


-----
This manicure is my interpretation of the theme "Nature's Wonders" for the fith week of the #ablecs15 challenge. I could think of so many ways to realise this theme, but today I simply wanted to use my new mint polish and my new stamping plate with images of leaves - so jungle it is! The mint beauty is Caicos from Kure Bazaar, which was a very lovely, bright shade. It was a bit brighter and bolder in nature - in my pictures it just looks very cute and somehow subdued. That it was not! The leaves are from MoYou London Tropical Collection plate nr 12, which I couldn't use for this fruitylicious manicure for the simple reason that it does not contain any fruit. ;) What it does contain, however, is a lot of leaves, which I stamped with A England St. George. Since a jungle would not be jungle without some other colours beside green, I also added a butterfly and a flower from Magno Nails XL K plate. What do you think - hot or not? Thanks for reading, 

Helmi

9 kommenttia

  1. Aivan ihana idea ja upeat lakkaukset! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana sävy lakassa ja kivasti keksitty nua leimat! Erittäin kauniit! Mäkin heräsin siihen punasen lakan puutteeseen tossa joulun huitteilla ja tempasin vaan Gina Tricosta äkkiä perus punaisen itelleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Juu kyllä täytyy hyvä peruspunainen lakka hankkia ehdottomasti lähiaikoina

      Poista
    2. Huutomerkki unohtui lopusta! ;)

      Poista
  3. Ihana lakkaus! Turkoosilla saa kyllä pirteys- ja kevätpisteet kotiin ja leimauksetkin on onnistuneet. :)

    Mulla on peruspunaisina Essien Fifth Avenue ja OPI:n Over & Over A-Gwen, joista Essie on vähän ehkä kirkkaampi ja tykkään sen väristä enemmän. Punaisia on niin hirveästi että niistä pitää melkein vain sattumalta löytää oma suosikkinsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon E-S! Ja kiitos vinkeistä! Tosiaan taitaa kyllä olla niin, että valikoiman runsaus noissa aiheuttaa sen, että hyviä vaihtoehtoja on varmasti satoja ja kullekin sopii ehkä just vähän erilainen. :)

      Poista
  4. Nää on ihanat! <3 Just mun mieleen...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands