#ablecaw14: Old Manicure Revisited

torstaina, joulukuuta 18, 2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 on tullut neljännelletoista viikolleen, ja tämän viikon haasteaiheista päätin toteuttaa ensin teeman "Old Manicure Revisited". Alusta alkaen tiesin, että vanha manikyyri, johon palaisin, on viime kesäinen pinkki häämanikyyri. Olen oikeastaan aika aloittelija kynsien koristelussa, sillä vielä viime kesään asti olin lähinnä lakkaillut kynsiäni ihan "tavallisesti" enkä oikeastaan koristellut niitä sen kummemmin. Kesällä innostuin kuitenkin liukuvärjäyksestä ja vaaleanpunainen liukuväri pääsi kynsilleni tänä vuonna jopa kaksissa häissä - samoilla sävyillä, koska pitihän kynnet matchata aviomiehen solmioon, kun muuten ei asuissa ollut samoja värejä. ;) Samoihin aikoihin hankin myös Magno Nailsista elämäni ensimmäiset leimauslaaatat, ja loppu onkin historiaa. Nyt olen niin hurahtanut koristeluun, että käytännössä kaikki kynnet tulee tavalla tai toisella koristeltua. Kesäinen kuva on kännykkäkameralla räpsäisty, ja tulee tätä myöten esiteltyä blogissa ensi kertaa. Kiinnostaisiko teitä muuten nähdä kollaasinomaisesti kuvia muutamista muistakin ennen blogin aloittamista tekemistäni kynsistä? Minulla on  ei-niin-siisteistä kynsistä muutamia ei-niin-hyviä kuvia, joiden julkaisemista olen pohtinut - hyvä vai huono idea?

We are now on the 14th week of the Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014, and the first challenge theme for this week is "Old Manicure Revisited". I knew instantly that I would recreate this pink manicure from last summer. I am still quite new to decorating my nails, and up until last summer I had only painted my nails with nice polishes and that was it. Last summer I started to do gradients and I had this pink gradient on my nails in two different weddings this year. At that time I also ordered my first stamping plates from Magno Nails - the rest is history, as you know. Nowadays I'm totally hooked on decorations and I decorate pretty much all my manicures. I still have some other older pictures too from nails I did before starting this blog - would you be interested in seeing them? The quality of the pictures is not as good as it is now nor is the quality of the manicures - is publishing them a good or a bad idea in your opinion? 



Kesäisissä kynsissä tein liukuvärin OPI:n Pedal Faster Suzi!:lla ja Essien Watermelonilla ja leimasin päälle Laylan hopeisella magneettilakalla Sparkling Champagnella (voih, aikaa ennen Excalibur Renaissancen valtakautta!). Tällä kertaa halusin vaihtaa väriä, ja pohjaväriksi pääsi Zoyan ihana, ihana Dillon. Liukuvärin tein Essencen tummemmalla turkoosilla Splashilla, ja siitä tuli varsin hienovarainen. Eron kyllä huomaa, jos vertaa kuvia pelkkään Dilloniin (ks. esim. tässä postauksessani). Leimauskuvio on sama kuin vanhoissa kynsissä, ja se on Magno Nailsin XL C-laatasta. Tuo on kyllä ihana laatta, johon varmasti palaan taas useammin, kunhan MoYou Londonin laattojen uutuudenviehätys hiukan laskee (jos niin joskus muka käy, hehe). Leimauslakkana on - tietysti - luottolakkani A Englandin Excalibur Renaissance.

In my older manicure from last summer I used OPI Pedal Faster Suzi! and Essie Watermelon for the gradient and Layla Sparkling Champagne for stamping (yes, that was before the reign of Excalibur Renaissance!). For these nails I wanted to change the color and I used Zoya Dillon and Essence Splash for the gradient. The gradient is quite subtle but you can see the difference with Dillon alone for example by looking at this post of mine. The image is the same I used in the earlier nails and it is from Magno Nails XL C plate. It is a lovely plate and I will probably use it more once I have gotten bored with my new fancy MoYou London plates (if that ever happen, though...)! The stamping polish is - naturally - my trusted A England Excalibur Renaissance. 



Nämä kynnet onnistuivat juuri niin kuin halusinkin, mutta niiden toteuttamisessa oli tällä kertaa kaikenlaisia muita - lähinnä ajankäytöllisiä - ongelmia. Aloitin kyhnsien lakkauksen tiistaina päivällä, mutta yllättävän menon vuoksi en ehtinytkään silloin muuta kuin lakata kynnet yksiväriseksi Dillonilla. Jatkoin kynsiä seuraavana päivänä, jolloin sainkin kynnet valmiiksi. En kuitenkaan halunnut kuvata kynsiä heti puhdistamisen jälkeen (shimmeriä sormissa, ym., kyllähän te tiedätte), vaan otin tietoisen riskin ja lähdin salille. Siellä sitten riski kostautui ja etusormen kynsi jotenkin liukui sotkuun. Ihan kuin aluslakka (Trind Nail Repair) olisi lähtenyt liukumaan pois kynneltä ja koko lakka liukuväreineen ja leimauksineen sitä myötä. En ole koskaan nähnyt kynsien sotkeentuvan tällä tavoin - ja olen nähnyt erilaisia tapoja paaaljon... Noh, uudestaanhan se oli pakko tehdä, enkä ehtinyt lopulta eilen kuvata kynsiä. Tänään, kun sain viimein kuvat otettua, on kynsissä näkyvissä jo hieman kulumaa siellä sun täällä. Noh, pitkän projektin jälkeen tässä nämä kuvat nyt ovat! :D

These nails turned out technically just the way I wanted them to, but I had so much trouble with finding time to photograph them. I started painting my nails on Tuesday but didn't have time to decorate. I decorated the nails yesterday but didn't want to photograph them right away - result: I had to redo one nail completely after the polish sort of just slid away from the nail (very weird). Then I didn't have time to photograph the nails yesterday and today they were already showing some wear. But anyway, here are the photos, finally!



Kynsilläni / on my nails: 

Base coat: Trind Nail Repair
Base color: Zoya Dillon
Gradient color: Essence Splash
Stamping color: A England Excalibur Renaissance
Stamping plate: Magno Nails XL C
Top coat: INM Out the Door

Kummat kynnet iskevät enemmän, vanhat vai uudet? Itse tykkään kyllä aika paljon molemmista, enkä osaa valita, kummasta väriyhdistelmästä tykkään enemmän. 

Which one do you like better, the old or the new manicure? I personally like both a lot and can't pick a colour favorite. Thank you for reading!

Helmi

4 kommenttia

  1. Minä tykkään tosta vihreästä enämpi. Tosi nätti! Joo ja tee postaus vanhoista lakkauksista. Näkee sun kehityksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytynee tehdä vanhoista kynsistä postaus, vaikka ei ne siis niin kamalan vanhoja ole, tältä vuodelta. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut huomattavasti! :)

      Poista
  2. Mun mielestä pinkki on hiukkasen kivempi, kun liukuväriefekti on voimakkaampi, mutta sinivihreä versio on toki myös upea! Ja mua ainakin kiinnostaisi nädä kuvia ennen blogia, joten tee ihmeessä kollaasipostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on totta, että tuossa turkoosissa ei niin selkeästi näy liukuväri, itsekin tykkäisin että se vois olla vaikka vahvempikin. Täytynee siis tehdä kollaasi jossain kohtaa! :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands