Uusi ulkoasu ja epätyypillisiä värejä

maanantaina, kesäkuuta 20, 2016

Tervetuloa uudistuneeseen The Polishing Touchiin! Toteutin eilen pitkäaikaisen suunnitelmani ja laitoin blogin ulkoasun uuteen uskoon. Olen ollut blogin internet-versioon ihan kohtuullisen tyytyväinen aiemminkin, mutta mobiiliversio on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. Luen itse blogeja melkein pelkästään kännykällä ja padilla, joten minua on harmittanut se, ettei blogini näillä laitteilla ole näyttänyt aivan siltä kuin haluaisin. Muutosta olen suunnitellut pidempään ja tellennellut koneelle erilaisia responsiivisia Blogger-pohjia, mutta halusin varata käyttöönottoon riittävästi aikaa. 

Nyt sitten aika tuntui oikealta, ja olen lopputulokseen ihan valtavan tyytyväinen. Mitäs tykkäätte?


Päivän kynnet ovat jälleen #clairestelle8june-haasteesta. Tässä haastetehtävässä piti käyttää "värejä, joita et yleensä käytä". Itsehän "joudun" melkein aina tällaisiin tehtäviin valitsemaan ruskean, koska sitä ei vain kerta kaikkiaan tule spontaanisti käytettyä.  Ruskean sävyjä pääsi kynsilleni peräti kaksi kappalein - Only You:n kaunis Crazy Brownie ja OPI:n Suomi-lakka OPI With a Nice Finn-ish. Kummatkin ovat oikein nättejä, mutta eivät vain sitä ominta sävymaailmaa. 

Aiempi esimerkki vastaavasta haasteesta löytyy näistä kynsistä, joissa näköjään käytin ihan näitä samoja lakkoja. :D


Koristeluihin valitsin värin, jota niin ikään tulee yllättävän vähän käytettyä - nimittäin mustan! Leimauksissa mustaa aina silloin tällöin tulee käytettyä, mutta muuten aika harvoin. Tähän ei liity mitään erityistä "en tykkää" -latausta, koska pidän mustasta kyllä. Käytän paljon mustia vaatteita, joten ehkäpä mustan vierastukseni kynsissä liittyykin siihen, että kynsille on sentään kiva saada jotain värejä vastapainoksi mustille asuille. 

Vinyyleinä käytin omia lemppareitani eli Mi Nailsin Mi Vinylseja, joita onneksi sai taas pitkästä aikaa tilattua kaupan auettua tauon jälkeen! Niitä tulikin nyt tilattua aika kasa, ettei heti lopu kesken...


Mitäs tykkäätte uudesta ulkoasusta? Kuulisin todella mielelläni, jos blogissa on jotain joka ei toimi tai ärsyttää, koska en luultavasti huomaa itse kaikkea kuitenkaan. Pitkät tunnistelistaukset siirsin internet-versiossa nyt tuonne sivun alareunaan, etteivät ne vilise sivua lukiessa postauksen vieressä. Aika helposti niiden pitäisi sieltä alhaaltakin löytyä. 

Nyt pitäisi lisäksi mobiiliversiossakin sivun loppuun skrollaamalla päästä käsiksi kaikkiin sivupalkin elementteihin, kuten arkistoon ja luetuimpiin postauksiin. Itse ainakin pidän tätä merkittävänä parannuksena Bloggerin-perusmobiilimalliin verrattuna! Oletteko samaa mieltä?


p.s. Huomaa myös poikkeuksellisesti eilen sunnuntaina tullut postaus ja yksisarviskynnet!

Kynsilläni / on my nails: 

Only You - Crazy Brownie
OPI - OPI With a Nice Finn-ish
Dance Legend - Gothic Veil
Mi vinyls from Mi Nails
---

You might have noticed that I changed my blog's template yesterday. What do you think? I know I love it! I've been wanting a responsive blogger template for a long time, and now was finally the time to do something about it. Please tell me if you notice something weird going on with it! 

The nails are again from #clairestelle8challenge, the prompt was "Colours you don't usually wear". I sort of dislike brown and don't feel comfortable wearing it, so I always choose brown for this kind of challenges. This time I paired two shades of brown with black, which I also wear rather rarely on my nails. The stencils are from Mi Nails.


9 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää tää uus ulkoasu!

    VastaaPoista
  2. Luen tabletilla, ja minulla näyttäisi teksti olevan kiinni vasemmassa reunassa. Muutoin oikein miellyttävä ulkoasu ja sopivan kokoinen kirjaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou, oikeassa olet. En ehtinytkään eilen vielä katsoa, miltä tabletilla näytti. Omat koodaus- tms. taidot ei riitä kauhean pitkälle, mutta yritän selvittää, saako tuon korjattua. Kännykällä toimii hyvin, joten pelkään pahoin, ettei tule olemaan helppoa... Hitsi! Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Tää on kyllä tosi hyvännäkönen! Oon haaveillu omaan blogiinkin jotain tällasta, mutten usko osaavani toteuttaa mitään järkevää. Luen siis blogit puhelimella, joten nettiversiosta en osaa sanoa. Mut mobiiliversio toimii hyvin! Jos pitää jotain miinusta sanoa, niin kommenttiosiota varten pitää rullata aika alas asti, mut se nyt on pieni miinus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, kiva kuulla! Mä en todellakaan osaa koodata tms, joten tää oli ihan kohtuullisen helppoa. Etsin vain omaa silmää miellyttävän valmiin responsiivisen mallin (template), ja googlaamalla löytyneillä ohjeilla sain sen paikalleen. Sen jälkeen eri osioiden järjestely toimi suunnilleen samalla tavalla kuin Bloggerin peruspohjassa. Sitten kun tulee joku tuollainen yllä mainittu tekstin paikkaan liittyvä ongelma, menee kyllä mulla sormi suuhun... Kommenttiboksista oon vähän samaa mieltä - se vois olla heti tekstin jälkeen ja noi muut myöhemmin, mutta en tiedä riittääkö mun taidot noiden osioiden paikkojen vaihtamiseenkaan :D Katsotaan!

      Poista
  4. Hyvännäköinen pohja! Luen nyt pöytäkoneella jossa se ainakin näyttää hyvältä. Kynnet on vähän syksyiset eli ne iskevät minuun täysiä, tosi hyvät värit valitsit :)

    VastaaPoista
  5. Blogi ja kynnet näyttää hyvältä, pitää itsekin kaivella ruskeita sävyjä kynsille! :)

    VastaaPoista
  6. Näyttää todella hyvälle niin kynnet kuin ulkoasukin. Itse luen blogeja oikeastaan ainoastaan koneella, joten edes tainnut tarkistaa, miltä oma blogi näyttää mobiilinäkymässä! :D Pitääpä korjata tämä virhe.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands