Säihkettä elämään

torstaina, kesäkuuta 30, 2016

Kesäkuun viimeinen päivä! Kesäkuussa blogiarkea väritti #clairestelle8june-haaste, johon osallistuin Instagramissa. Monet haastekynnet on nähty jo blogissakin, mutta muutamat jäivät julkaistavaksi heinäkuussa. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen, että päätin osallistua haasteeseen - sain vähän potkua kynsijuttuihin ja pitkästä aikaa toteutettua vähän erilaisia kynsiä! Tänään luvassa on jälleen yksi teema haasteen varrelta.


Nämä glitterpläjäykset olivat vuorossa haasteen 14. päivänä, jonka teema oli purple eli purppura/violetti. Käytän itse asiassa kohtuullisen harvoin violetteja lakkoja, vaikka minulla on useita todellisia kaunottaria Helmerissäni. Tähänkin haasteeseen ehdokkaita oli useampia, mutta lopulta voittaja oli selkeä - uudempi ja vielä kokeilematon ILNP:n XO. Hankin tämän jo joulun alla, mutta en muistaakseni ole lakannut sillä ennen näitä kynsiä. Pitkäksi venyneen alkuvuoden blogitauon osalta en kyllä ole ihan varma, mutta kaipa tällaisen sädehdinnän muistaisi... Nähtävästi sädehdintä oli niin villiä, että kuvistakin tuli ihan epätarkkoja.


En oikein enää muista, mikä koristeluidea minulla näissä alun perin oli, mutta kohtasin kyllä pahoja hankaluuksia leimojen kanssa. Ei meinannut nousta leimat, ei millään! En kuitenkaan ehtinyt tai jaksanut vaihtaa koko suunnitelmaa, joten näillä mentiin. Eihän näitä leimoja onnistuneeksi voi kutsua, mutta siirtokuva pelasti paljon. Oikein ihanaiset näistä kynsistä tuli ja todella kimaltavat! Instasta löytyy pieni videopätkäkin näiden säihkynnästä, jos kiinnostaa käydä katsomassa! Minut löytää sieltä tutulla nimellä @thepolishingtouch.


Seuraavaksi olisikin varmaan aika tehdä kokonaiskatsaus blogin kesäkuuhun - viimein näyttää postaustahdin sun muun suhteen hyvältä, mutta saapa nähdä, miten käy, kun ensi kuussa pääsen vihdoin lomalle...


Kynsilläni / on my nails: 

ILNP - XO 
Dashica - Pink 
Cici & Sisi 04 (stamping plate)
Bluesea water decals

--- 

I'm really glad I took part in the #clairestelle8june challenge on Instagram this month - it really has given me new energy with the blog! I have already published several challenge manicures on the blog but there are still some left for next month. This one was a very sparkly, beautiful manicure, mainly because of the gorgeous XO by ILNP. I had to take a little video as well, which you can check on Instagram (@thepolishingtouch). 

9 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands