Perinteiset hedelmäkynnet

maanantaina, kesäkuuta 13, 2016

Kesä on hedelmien ja kaikkien ihanien kasvisten aikaa! Itse olen tällä hetkellä hulluna ainakin persikoihin, aprikooseihin ja nektariineihin, mutta unohtaa ei sovi myöskään ihania marjoja, mansikoita ja mustikoita...  

Hedelmätunnelmaan päästään myös blogissa #clairestelle8june-haasteen myötä, sillä sen kolmas haastetehtävä oli yksinkertaisesti Fruit eli hedelmä(t). Olen tehnyt blogiin kahdesti hedelmistä inspiroituneet kynnet (nämä ja nämä). Kummallakaan kerralla en ollut täydellisen tyytyväinen, joten nyt lähdin hakemaan vielä parempaa onnistumista. Sitä ei tälläkään kertaa omasta mielestäni tullut, mutta kivat ja pirteät kynnet sain kuitenkin aikaan. 


Toistaiseksi olen jostain syystä lähtenyt kaikissa hedelmäkynsissäni liikkeelle sitrushedelmistä. Ehkäpä siksi, että hedelmäkynnet ovat täydellinen syy käyttää keltaisia kynsilakkoja? Tällä kertaa pohjaväriksi valikoitui Kikon shimmerinen sitruunankeltainen Pearly Light Yellow, joka osassa kuvista näyttää pikkuisen lämpöisemmältä kuin onkaan. Koostumus tässä on melko painajaismainen, enkä meinannut kolmellakaan kerroksella saada tasaista tulosta aikaan. Peittävät leimat kuitenkin antoivat paljon anteeksi.


Limelohkojen joukkoon pääsi tällä kertaa myös muutama mansikka. Ehkäpä seuraavalla kerralla uskaltaudun jo ihan kokonaan pois sitrushedelmistä? Ken tietää... Leimaukseen sopivat värit löysin MoYou Londonin Cool Poolista ja Dashican punaisesta. Näitä värittelin vielä leadlight-tyyliin Dance Legendin Sisleylla ja Picassolla. 


Pakko muuten hehkuttaa, kun leimauskokemus tällä kertaa oli kerta kaikkiaan taivaallinen. Sain viimein hankittua sen Picture Polishin kirkkaan leimasimen (pienemmän koon), ja OI OI OI miten hyvin se leimaakaan! Olen nyt ehtinyt kokeilla sitä jo toista kertaa, eikä ole kyllä koskaan ollut leimaaminen näin ihanaa ja helppoa! Kyse ei ole vain kohdistamisesta vaan myös leiman nousemisesta ja, no, ihan kaikesta. Olen ymmärtänyt, että monilla on ollut näiden kanssa myös vaikeuksia, mutta itse en voisi olla tyytyväisempi - nähtävästi tämä stamperi sopii juuri minun leimaustyyliini hyvin. Tai sitten olen vaan ollut erityisen onnekas ja tuuri jossain vaiheessa kääntyy...


Olen kokeillut leimasinta MoYou Londonin ja Dashican lakkojen kanssa, ja tosiaan ainakin toistaiseksi toimii kuin unelma. Sormet ristissä, että saan jatkaakin näin mahtavalla tiellä! Ehkä pitää vakavasti harkita myös sitä isompaa kokoa jossain vaiheessa, vaikka pieniin kynsiini tämä normaali koko on kyllä ihan riittävä.



Mitä muuten pidätte tavastani linkkailla postauksiin aiempia samantyylisiä kynsiä blogini matkan varrelta? Itse tykkään kovasti vertailla uusia tekeleitä aiempaan ja havainnoida omaa kehitystäni - onko se kiinnostavaa myös teille? 


Kynsilläni / on my nails 

Kiko - 853 Pearly Light Yellow
MoYou London - Cool Pool
Dashica - Red
Dance Legend - Top Aquarelle Sisley
Dance Legend - Top Aquarelle Picasso
MoYou London Tropical 08
---

The third prompt of clairestelle8june challenge was fruit. I stayed nicely on my comfort zone with citrus - my previous fruit manicures (here and here) have also been inspired by lemons and oranges. This time it's more limes, though, with a twist of strawberry! 


3 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands