Persikan sävyjä

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2016

Inspiraatio näihin kesäisiin kynsiin ei jättänyt minua rauhaan ennen kuin sain sen toteutettua. Ajatukseni lähti liikkeelle Kikon persikkaisesta Pearly Peach -lakasta, jonka päälle olin suunnittelut pinkkejä leimauksia. En voi muuten ymmärtää, miksi vielä vuosi sitten vierastin persikkaa ja oranssia kynsillä - tämä esimerkiksi on aivan valtavan ihana sävy! Joskus oman kokoelman tietyn hetken suosikkilakat löytyvät yllättävältä suunnalta.


Pohjalakka oli juuri sellainen kuin muistinkin, mutta leimaukset vaativat vähän soveltamista kesken lakkailun. Suunnittelemani pinkki leimaus kun ei sitten niin hyvin tuosta pohjaväristä erottunutkaan kuin olin kuvitellut. Apuun tuli vaaleanpunainen leimauslakka, jolla lisäsin tuplaleimat pariin kynteen. Harmi vaan, että leimat eivät tämän jälkeenkään erottuneet kynsiltä niin hyvin kuin olisin toivonut - kuvio on nimittäin jälleen ihanaiselta Pueenin Lace Blossom -laatalta ja varsin kiva kuvio onkin. Sama kuvio löytyy aiemminkin blogista ja silloinkin näköjään yhdistettynä Kikon kanssa: kas täällä.


Pakkohan näistä silti oli tykätä, kun tuo Kiko vaan on niin ihana! Iskevätkö persikan sävyt?

Kynsilläni / on my nails:

Kiko - 484 Pearly Peach
Dashica - Pastel Pink (light pink stamping polish)
Dashica - Fuchsia Glitter (fuschia stamping polish)
Pueen - Celebration Lace Blossom (stamping plate)


---

I had an inspiration for these nails for several days and at the first opportunity I had to follow it. It all started with the lovely peach Kiko Pearly Peach. It's such an unusual colour for me but I just love it! However, the design I had in mind didn't really work out the way I had imagined so I had to improvise. I ended up with some double stamping on some nails. The design is not very visible but who cares - isn't that Kiko just the cutest? 

2 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands