Tyttömäiset reissukynnet

maanantaina, syyskuuta 28, 2015

Syksy on täällä, mutta mennyt kesä muistuttelee vielä toisinaan itsestään. Asuinmaassani syyskuu on ollut melko sateinen ja masentava, mutta eilen lämpötila kohosi pitkästä aikaa lähemmäs 20 astetta ja aurinko paistoi koko päivän. Tämän poikkeuksellisen ilmiön kunniaksi julkaisen tänään viimeiset selvästi kesäkaudella tekemäni kynnet, joita en ole syyskuun kiireiden vuoksi ehtinyt tätä ennen blogiin saada. Ihan kauhean onnistuneet kynnet eivät nämä mielestäni olleet, mutta saavat nyt tulla julkaistuiksi kuitenkin.


Tein nämä kynnet elokuussa Suomessa reissussa ollessani, jolloin lakkoja ja koristeluvälineitä oli mukana rajoitettu määrä. Sinänsä se oli kyllä ihan hauskaakin, koska oli pakko käyttää mielikuvitusta ja keksiä, millä uudella tavalla mukanani olleet lakat voisi yhdistää erilaisten kynsien tekemiseksi! Nämä kynnet syntyivät siis samalla matkalla kuin nämä ihanat pitsikynnet, joten mukanani oli erityisesti vaaleanpunaisia ja hempeitä lakkoja.


Pohjalle lakkasin melko poikkeuksellisesti pelkkää Essien Blancia, jonka koristelin (ehkä vähän liiankin?) tyttömäisesti ja söpösti. Leimakuvio on - jälleen kerran - Pueenin Celebration-sarjan Lace Blossom-laatalta. 

Onnistuin muuten kyseisellä reissulla hävittämään MoYou Londonin scraperini, mutta tähän laattaan itse asiassa sopikin paremmin useammin käyttämäni Konadin scraper. Nämä kynnet tein tuolla MoYou Londonin scraperilla (joka siis putosi mökin kuistin alle heti näiden tekemisen jälkeen), ja leimakuvio jäi hiukan reikäiseksi. Seuraavalla kerralla käytän kyllä tuon laatan kanssa jälleen tuttua ja turvallista Konadin scraperia. On tämä leimaus vähän ihmeellistä salatiedettä, kun joka laatan kanssa pitäisi aina erikseen muistaa, mikä scraper ja leimasin toimivat parhaiten...


Jouduin lyhentämään kynsiä ennen lakkaamista, koska etusormeni kynsi oli hieman katkennut reunasta. En mielestäni lyhentänyt niitä edes kovin paljon, mutta jotenkin tämä lakkayhdistelmä sai kynteni näyttämään ihan valtavan lyhyiltä. Onkohan se vain tuon valkoisen pohjan syytä? Varmaan tyttömäisten koristelujenkin takia kynteni näyttivät lähinnä pikkutytön kynsiltä. Olen myös näköjään lakannut kynnet vähän huolimattomasti, koska siistimisen jälkeen kynsinauhan ja lakan väliin on jäänyt kammottava aukko lähes kaikkiin kynsiin, huoh... 


Tämän viimeisen kuvan piti toimia huumoripläjäyksenä "ei näin" -tyyliin - kuvittelin nimittäin ilta-auringossa ottavani vaaleanpunaisen taivaan kanssa hyvin yhteen sopivista kynsistäni kauniin kuvan, mutta eihän noista kynsistä mitään selvää saa. Näin syksyn tultua en kuitenkaan voi suhtautua kuvaan muuten kuin kauniina kesämuistona mökiltä, joten huumorin sijaan tunnelmani on vähän haikea. Lokakuukin on ihan nurkan takana!

Kynsilläni / on my nails: 

Essie Blanc (white) 
Mundo de Unas Pink (light pink stamping polish) 
OPI Suzi Has a Swede Tooth (darker pink polish used for stamping)
Essie A Cut Above (pink glitter)
Pueen Celebration Lace Blossom (stamping plate)

---

For this manicure I had to stretch my imagination a bit since I did it when I was travelling in Finland last summer. I only had with me the same polishes and supplies as I had when I did this lace manicure, but I wanted to create something different. I started with Essie Blanc as a base, which might have been a mistake since it made my nails look really short. I had to shorten my nails a bit before this manicure but I didn't cut them much - still, with these decorations my nails looked like a little girl's nails... The last picture was supposed to show how the colour of the sky was very similar to the colour of my nails but you can't really see my nails - instead you can see a lovely memory from this summer now that the autumn is really here.

16 kommenttia

  1. Hihhih, sä menet vielä kesässä ja mä postasin just ekat talvikynnet :D Ihana lakkaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no tämä syksyhän on välikausi eli sinänsä molempiin on mahdollisuudet olemassa! :D Ei vaiskaan, ei mulla mitenkään kesäiset fiilikset enää ole ja siksi tämäkin lakkaus piti ehdottomasti saada ulos nyt ennen kuin ollaan jo lokakuussa. ;) Kiitos!

      Poista
  2. Onneks "kohta" on taas kesä ;) mulla on melkein aina joku vanha kanta-asiakaskortti scraperina ja olen jotenkin tottunut niihin niin etten älyisi edes muuta käyttää. Nämä sopi varmasti hyvin maisemaan :) kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä jo kaivatessa... Toisaalta kyllä nyt tässä vaiheessa syksyä osaa tästä syksyn tunnelmastakin nauttia! Vielä ei ole ehtinyt kokonaan kyllästyä siihen kamalan pitkään pimeyteen ja säätkin ovat olleet ihan siedettävät...

      Mä oon kokeillut sellaisia luottokortti-scrapereita ja kantiskortteja myös, mut ne ei useimmiten toimi mulla ollenkaan. Paitsi sitten niille pyöreille Pueenin laatoille tarvii just sellaisen. :D

      Poista
  3. Ihana lakkaus. Just söpö ja tyttömäinen.

    VastaaPoista
  4. Nättiä <3 Tuo laatta on ihana, onneksi sain sen viimein itsellenikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sissi! Se on ihana laatta, mun tämän hetken ehdoton suosikki. Hiukan nolottaa tunnustaa, että huomennakin blogissa on leimailuja tästä laatasta... ;)

      Poista
  5. Oi miten ihanat! <3 Mun mielestä nää on onnistuneet!

    VastaaPoista
  6. Tosi hienot! Mutta niinhän sulla tosin aina. Silloinkin kun oot itse sitä mieltä ettei mee niinku missä se nyt olikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Onneli! :) Mä oon vaan niin kriittinen, kyllä sä tiedät... Ja sit kun on tekovaiheessa joutunut taistelemaan jonkun jutun kanssa niin se ärsyttää vielä kuvia katsoessakin, vaikka se lopulta olisi onnistunutkin.

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands