Sinivihreää liukua

perjantaina, kesäkuuta 05, 2015

Kiireinen kevät tuntui kaikin puolin huipentuvan viime viikkoon ja tähän viikkoon – siinä määrin, että kun keskiviikkona sain viimeisen kiireisen työn pöydältäni pois, tuntui oikeasti siltä kuin olisi alkanut loma. Torstaina olin aika väsynyt työrutistuksen jälkeen, mutta niin hyvällä tuulella! Oikeaa lomaa ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan eivätkä työtkään tähän loppuneet, mutta kesän saapuminen (viimein!) Keski-Eurooppaan ja työkiireiden hellittäminen ovat kyllä pitäneet hymyn huulilla eilen ja tänään. Ja nyt alkaa vielä viikonloppu!
 

Blogillekin siis toivottavasti taas on pian enemmän aikaa, koska energiaa kynsien lakkailuun on vaikka kuinka paljon ja uusia kokeilemattomia lakkojakin on suorastaan hävytön määrä. Tehdyistä kynsistä kuvien läpikäymistä odottavat peräti neljät kynnet, eli materiaaliakin on jo kertynyt...

Tänään esittelyyn pääsevät viime viikonloppuna tekemäni kynnet, joissa kynsilleni pääsivät ihanat uutuudet lakkalipastossani, OPIn Dining Al Frisco ja Dance Legendin Sirin Anna Gorelovan kokoelmasta. Dining Al Frisco on sellaiselta ajalta kun en vielä ollut tässä määrin hurahtanut kynsilakkoihin, nimittäin OPIn syksyn 2013 San Fransisco -kokoelmasta. Moni muu lakka kyseisestä kokoelmasta olikin minulle jo tuttu, mutta en ollut kiinnittänyt tähän mitään huomiota, vaikka olisin sen joskus jossain kaupassa nähnytkin. Hiljattain kuitenkin törmäsin siihen internetin syövereissä ja tajusin, että sehän on saatava – niin minun sävyiseni lakka kuin vain voi olla!


Pohjalla on siis ihana Dining Al Frisco, josta tykkäsin ihan älyttömästi kynsillä. Otin siitä itse asiassa pelkältäänkin pari kuvaa, joiden olemassaolon muistin vasta nyt tätä kirjoittaessani. Täytynee julkaista ne myöhemmin Instan ja Fb:n puolella!


Dining Al Friscon päälle tein liu’un niin ikään aivan uudella ja ihanaisella Dance Legendin Sirinillä. Se on mielettömän älyttömän upea turkoosi/vihreä lakka, jossa on pieniä kirkkaita hituloita seassa. Täydellinen! Vastoin odotuksiani sain sillä myös aika kivan liu’un tehtyä, vaikka tarkoitukseni oli alun perin jättää sinistä vähän enemmän näkyviin ja liu’uttaa Siriniä vain kärkiin. Koristeluksi pari valkoista Bluesean kiekuradecalia ja itselleni erittäin mieluisat kynnet olivat valmiit.



Kynsilläni / on my nails:

Base coat: Trind Nail Repair, Essie First Base
Colours: OPI Dining Al Frisco (blue), Dance Legend Sirin (turquoise/teal)
Waterdecals: Bluesea
Top coat: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

---
My crazy busy spring culminated last week and this week in an even busier couple of days, but on Wednesday I finally managed to get the last urgent case off my desk. Yesterday felt like holiday, even though there are still almost a couple of months to my actual holiday and, in reality, I still have work to do – it’s just not that urgent. But nevertheless, with less pressure and the summer finally arriving to Central Europe, I am in an excellent mood!

These nails are from last weekend, introducing two new (to me) gorgeous polishes: OPI Dining Al Frisco from the Fall 2013 San Francisco Collection as well as Dance Legend Sirin from the Anna Gorelova Collection. Both are so amazing! These polishes went really well together so I made a soft gradient by starting with Dining Al Frisco as a base. The gradient turned out well and I did not think these nails needed more decoration than just a couple simple water decals from Bluesea. Simple and pretty – I loved these nails! What do you think?

10 kommenttia

  1. Tosi kauniit kynnet <3 täällä alpeilla on ainakin liiankin kuuma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna! Täälläkin oli tosiaan perjantaina noin 30 astetta eli heilahti aika vauhdilla n. 15 asteesta helteisiin. Nyt voitaisiin pysytellä tässä +20 asteessa mielellään! :)

      Poista
  2. Aiai miten ihanan väriset kynnet <3

    VastaaPoista
  3. Kauniit kynnet! Mä tykkään myös tosi paljon sinisävyisistä lakoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neilikka! :) Mä oon viime aikoina ostellut hulluna sinisiä, ei siinä ole enää mitään järkeäkään. No onpahan sinisiä lakkoja sitten suunnilleen loppuelämäksi ;)

      Poista
  4. Kaunista ♥ Tuo Sirin on ihan mun värinen lakka, tosi upea yksilö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Se on kyllä suorastaan hengästyttävän ihana lakka! Ja tosiaan myös mun värinen 👍

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands