Pääsiäiskynnet

maanantaina, huhtikuuta 06, 2015

Vielä ehtii julkaista pääsiäiskynnet, eikö? :) Toinen pääsiäispäivä on virallisestikin vielä osa pääsiäistä, vaikka usein se tarkoittaakin pienen loman päättymistä ja katseen suuntaamista kohti arkea. Oletteko ehtineet rentoutua pääsiäisen aikana ja viettää mukavan miniloman? :)



Pääsiäiskynteni tänä vuonna olivat aika simppelit eivätkä ne nousseet suosikeikseni millään tavalla. Aikaa niiden tekemiseen ei ollut tarpeeksi, ja onnistuin tuhrimaan useamman kynnen kiireisen tekoprosessin keskellä. Värivalinnatkaan eivät olleet parhaat mahdolliset... Enkä ehtinyt kuvaamaan kynsiä saman tien, ja tietysti ehdin saada kynsiin jo melkoiset kärkikulumat ennen kuvien ottamista. No, se valittamisesta - tässä nämä kuitenkin nyt ovat!



Pohjaväreinä ovat OPI:n keväisen vaaleanvihreä That's Hula-rious ja Essencen keltainen Love Is In The Air. Näissä kynsissä jatkoin myös lempileimauslaattani MoYou London Sailor 06-laatan "suorittamista" (ks. selitys täältä), sillä myös tämä aaltokuvio on kyseisestä laatasta. Laskin jäljellä olevat kokeilemattomat kuviot kyseisestä laatasta, ja yllättävää kyllä niistä puolet oli edelleen kokeilematta! No, eipä tällä projektilla ole niin kiire. :)



Tuplaleimaukset on tehty MoYou Londoin vaaleansinisellä Turquoise Mintillä ja China Glazen Metallic Musella. Oikeastaan nuo molemmat leimauslakat olivat ihan liian sinisiä omaan alkuperäiseen ajatukseeni nähden ja muuttivat kynsien värimaailman liian kirjavaksi. Täytyypä laittaa siis kivoja vaaleanvihreitä leimauslakkoja ostoslistalle... Tuo sinisen värin sopimattomuus taisi olla itselleni suurin ongelma näissä, ja myös kiireessä tehdyn lakkauksen sotkuisuus. No, eikö näissä kuitenkin sentään vähän ole pääsiäistunnelmaa? 



Kynsilläni / on my nails: 

Base coat: Trind Nail Repair
Base colours: OPI That's Hula-rious (light green), Essence Love Is In The Air (yellow)
Stamping colours: MoYou London Turquoise Mint (light blue), China Glaze Metallic Muse (metallic blue-green)
Stamping plate: MoYou London Sailor Collection nr 06
Top coat: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

------

It's the last day of Easter so there's still time to publish an Easter manicure, right? As I told you in my last post, I had a pretty busy and blog-free Easter, so I did not have time to do very complicated nails for Easter. I also did not have time to photograph my nails right away, so they were already a little chipped when I took the photos... 

The main reason why these weren't my favorite nails, though, was the fact that I did not have light green stamping polishes to match my light green and yellow base, so I had to use blue. The nails turned out ok but not great in my opinion. The stamping image is from my current favorite, MoYou London Sailor Collection nr 06!

Helmi


4 kommenttia

  1. Mun mielestä nuo siniset leimat sopii mainiosti tähän lakkaukseen, vaikkeivat ehkä pääsiäisväreihin kuulukaan :) Tosi nätit lakkaukset oot jälleen tehnyt! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands