Leimauslaattatestailua - a stamping plate review

keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2015

Born Pretty Storesta kysyttiin jokin aika sitten, haluaisinko testailla jotain heidän tuotteitaan blogissani yhteistyön merkeissä. Olen tietystikin nähnyt heidän tuotteitaan lukuisissa blogeissa – minulla ei kuitenkaan ollut kaupasta minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta. 

Täytyy myöntää, että olin hieman utelias, kun myöskään minkäänlaisista blogiyhteistöistä minulla ei ole kokemusta, joten suostuin hetken harkinnan jälkeen mielenkiinnolla. Ensimmäiset testituotteeni saapuivat jokin aika sitten, ja tässä ensimmäiset kokemukseni!


Ensimmäiseksi testattavaksi tuotteeksi valitsin lohikäärme- ja kukkakuvioisen leimauslaatan nro Y015. Laatta on neliönmuotoinen ja vähän suurempi kuin useimmat pienet pyöreät laatat, joihin olen törmännyt. En kokenut testaushetkellä erityistä vetoa lohikäärmekuvioon, jonka sitä paitsi luulen olevan vähän liian suuri kynsilleni, joten päätin lähteä leimailemaan laatassa olevia kukkakuvioita. Toki lohikäärmettä voi varmasti käyttää erilaisiin abstrakteihin kuvioihin, ja varmasti sitä niin tulen kokeilemaankin.


Laatta saa valtavan plussan siitä, että siinä on samantyylinen kukkakuvio sekä tavallisena leimana että ”negatiivina” eli toisin päin. Tälle on varmaan joku järkevä termikin olemassa, mutta tavallisten kuvion reunat sisältävien leimakuvioiden lisäksi laatassa on siis kuvio, jolla voi leimata ikään kuin kuvan taustan. Toki se vaatii silti peittävän leimauslakan, mutta sillä saa kivasti muiden kynsien kanssa samantyylisen aksenttikynnen, joka ei kuitenkaan liikaa erotu muista.


Lakkasin pohjalle Essien Blossom Dandyn tämän kevään kokoelmasta. Leimauslakaksi valitsin Mundo de Unasin Turquoisen, joka minun mielestäni on kyllä enemmän rehellisen sininen kuin turkoosi, mutta kaunis väri joka tapauksessa. Nimettömän leimasin yksinkertaisesti negatiivileimalla, mutta muihin kynsiin väkertelin leimadecalit. Leimalaatta toimi erinomaisesti yhdessä Mundo de Unasin leimauslakan ja useampien stamperieni kanssa, kuviot nousivat vaivatta ja kokonaisina. Useita stampereita tuli kokeiltua, koska tein decalit valmiiksi stamperissa, ja sain näin säästettyä vähän aikaa.


Lopulta tuo kuvio ei ehkä ollut kovin sopiva leimadecaleihin, koska väritettävää pinta-alaa jäi aika vähän. Keskisormessa yritin väritellä myös lehtiä, mutta ne eivät kovin paljon paksun reunaviivan alta näy. Tuosta nimettömän negatiivileimasta tykkäsin sen sijaan ihan valtavasti – tällaisia laattoja saisi (itselläni) olla reilusti enemmänkin! Kynsistä tuli erittäin kivat ja viihdyin niillä useamman päivän.


Seuraavat testikynnet postailen varmaan joskus ensi viikolla. Koodilla HLK31 saa 10 % alennusta ostoksista Born Pretty Storesta – en hyödy itse linkkien klikkailusta tai alennuskoodin käyttämisestä.


Kynsilläni / on my nails:

Essie – Blossom Dandy
Mundo de Unas – Turquoise (stamping polish)
Dance Legend – Party Time (pink, stamping decal)
Stamping plate Y015 (stamping plate)*

*saatu testattavaksi Born Pretty Storelta / received for review from Born Pretty Store
---

I was recently contacted by Born Pretty Store and asked whether I would like to review some of their products on my blog. I knew of the store, of course, but had never tried their products, so I was curious and I agreed to review some products. They arrived a while ago, and here is my first review: a stamping plate Y015.

This stamping plate with images of dragon and flowers caught my attention, and I chose to try the flowers first. I was very pleased to notice that the plate contains the same style of flowers both as a normal stamping image and as a reverse, “negative” stamping – I would really love to have more plates like this! It makes it so easy to create an accent nail with the same style than the other nails but a bit different.


I used Essie Blossom Dandy as a base and Mundo de Unas Turquoise as a stamping polish. I have nothing negative to say about the plate – it worked effortlessly with this stamping polish and with several stampers. I used several stampers because I wanted to make stamping decals to most of my nails – this way it was possible to finish a bit faster. For my ring finger, I stamped the image on reverse and it looks so nice!

The image, however, was not very suitable for stamping decals, which I unfortunately only realized too late. The lines were a bit thick and there were not so many parts left to color. It's just so hard to imagine how the image will turn out on nails! I should have just stamped all the nails like the ring finger, which is my favorite of this manicure. 

That said, I really liked these nails and ended up sporting them for several days. Next review will be out next week, stay tuned! You can get a 10 % discount from BPS with a code HLK31.

7 kommenttia

  1. BornPrettyStore valloitta blogeja urakalla :) Aksenttikynsi on erityisen mieleinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tekee :D Se oli omakin suosikkini näistä!

      Poista
  2. Wautsi miten nätti lakkaus! Tykkään, kun olet käyttänyt leimojen värittelyyn tuollaista hyvin taustasta erottuvaa kimallepommia, näyttää ihanalta ♥

    Onnea uudesta yhteistyökumppanista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nena! :) Niitä kukkia olisi voinut vaan olla enemmän vielä väritettäväksi, vaikka olihan nämä ihan hyvät näinkin.

      Poista
    2. Tai tarkoitin siis oikeastaan, että kukkia olisi voinut olla tiheämmin (väsynyt pää)!

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands