Hempeät pitsikynnet

maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Tänään esittelen teille toisen Born Pretty Storesta arvioon saamani tuotteen, nimittäin hopeiset kynsitarrat pitsikuvioillaTäytyy myöntää, että olin testituotteita valitessani ilmeisesti unessa, sillä onnistuin jotenkin valitsemaan kaksi lähes samanlaista tarra-arkkia, joista vielä kumpikaan ei ollut sitä, mitä kuvittelin. Hups... :D Kuvittelin siis tilanneeni siirtokuvia ja sainkin kaksi arkkia hopeisia kynsitarroja. Oma mokani toki oli kyseessä. Mutta eipä se mitään, näitähän on hauskempikin testata, kun aidosti tulee kokeiltua jotain uutta.


Koristelin kynnet alkuun kelmutustekniikalla, jonka esittelin tässä postauksessa. Tällä kertaa marmorikuvion tekeminen ei onnistunut yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Luulen, että valitsemani lakat eivät olleet tarpeeksi peittäviä täydellisen lopputuloksen saavuttamiseen. Ne toimivat siis ihan kelvollisesti mutta eivät erinomaisesti – parissa kohdassa jouduin jopa vähän paikkailemaan kaljuuntuneita kohtia!


Arkkiin sisältyi kahdenlaista pitsikuviota, jotka olivat neljässä rivissä (kuvassa puolet arkista). Tarrat kehotettiin ohjeissa leikkaamaan sopivan kokoisiksi palasiksi ennen kynnelle asettamista. En ottanut tätä ilmeisesti ihan tarpeeksi tosissani, koska kuvittelin, että ylimenevän osan saa kynsilakanpoistoaineella siivottua pois. No, kyllä sen tavallaan saikin, mutta ei kovin helposti eikä siististi. Sain palaset kynsille melko hyvin, mutta jouduin tosiaan pieniä riekaleita poistelemaan reunoilta – tämä aiheutti muutamassa kynnessä rypistymistä. Päällyslakka auttoi vähän, ja laitoin sitä pari kerrosta.


Tarrojen kestävyydestä en elätellyt suuria toiveita, koska minun kynsilläni mitkään lakatkaan eivät kestä kauhean kauhaa, koristeista puhumattakaan. Silti olin vähän pettynyt, että jo ensimmäisenä päivän iltana melkein kaikkien kynsien pitsistä oli irronnut kulmasta pala. Kynnet olin siis tehnyt edellisenä iltana. Tähän olisi ehkä voinut auttaa se, jos olisin leikannut tarrat alun perin tismalleen oikean kokoisiksi, mutta se on aika haastavaa, enkä tiedä, olisiko se nyt ollut ratkaisevaa tämän suhteen.


Tykkäsin näistä ulkonäöllisesti kuitenkin ihan valtavasti, ja jos nämä tarrat olisivat olleet siirtokuvia, niin kuin kuvittelin alun perin, olisin näihin ihan rakastunut! Pysyvyysongelma on itselleni sen verran hankala, että loppupaketti pääsee käyttöön mahdollisesti jossain juhlissa, jonne ehdin tehdä kynnet juhlapäivänä ennen juhlia. Seuraavaksi täytynee kokeilla tällaisia kynsiä leimojen kanssa, koska hankin jokin aika sitten aivan ihanan pitsilaatan Pueenilta.

Koodilla HLK31 saa 10 % alennusta ostoksista Born Pretty Storesta – en hyödy linkkien klikkailusta tai alennuskoodin käyttämisestä.


Kynsilläni / on my nails:

Picture Polish – Grace
Dance Legend – Party Time
Essence – Sweet at First Sight
Essence - A Hint of Love
Lace Nail Stickers from Born Pretty Store*

*saatu testiin Born Pretty Storesta / received for review from Born Pretty Store

---

Last week I published my first review of a stamping plate I received for review from Born Pretty Store. Today I’m testing these silver lace nail stickers. To be honest, when choosing these stickers from the store I thought they would be water decals (my mistake), so when they arrived I was a bit surprised. I would not have chosen stickers because I don’t expect them to stay long on my nails – unfortunately all polishes usually chip pretty fast for me and decorations drop even faster. Nevertheless, it was all more interesting to test if my suspicions were justified.


I made the base with the saran wrap technique showed in this post of mine – it wasn’t as easy this time, and I think my polishes were not opaque enough for a perfect result. The stickers should be cut to fit to the nail, which I did not take literally enough – I thought the excess parts could just be removed with a nail polish remover. Well, that was partly true, but it was not very easy and the stickers got a bit wrinkled in the process. I used two layers of top coat. I was right about the durability since after the first day almost all nails had a part of the sticker missing. Again, this was what I expected from my previous experiences, so I was not really surprised.

If these actually were water decals as I initially thought, they would be perfect! I really loved the look I created and the stickers are gorgeous. The durability is a big problem for me, though, so I’m probably going to use the rest of the stickers for a party when I can do my nails the same they – that way the manicure will stay perfect during the whole event. What do you think of nail stickers in general?

10 kommenttia

  1. Kynnet on oikein onnistuneet ja sievät! Pitsikuvio on omakohtaisesti vähän ristiriitainen, koska vaikka siitä tykkäänkin niin ainakin oon vaatteissa havainnut että se ei kuitenkaan tunnu "kotoisalta" vaikka näyttäisikin muuten sievältä, mutta ei itselläni. En tiedä onko kynsien kanssa sama, pitänee kokeilla joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S! Mulle pitsi vaatteissa, asusteissa tai kynsissä on taas hyvin turvallinen valinta ja tunnen itseni pitsissä mukavaksi. Oon vähän ylikäyttänytkin pitsiä jossain kohtaa, mut nyt mennään taas kohtuullisissa määrissä ;)

      Poista
  2. siis vau, oon ihan myyty! aivan upeat kynnet <3

    VastaaPoista
  3. Onpa mielettömän upea lakkaus! Tuo kelmuttelu alla näyttää niiin kauniilta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nena Sofia! Se pohja oli yksinään ehkä vähän vaatimattomampi kuin edellinen kelmutuskokeilu, mutta sopi tosi hyvin pitsien pohjalle! :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands