Viininpunainen viikko, part I

tiistaina, marraskuuta 08, 2016

Edellisessä postauksessani kirjoittelin syksyisten kynsilakkojen viimeaikaisesta valtiattaresta, Picture Polishin Autumnista. Minulle syksy kuitenkin merkitsee paljon muitakin ihania sävyjä kuin oranssia - itse asiassa, kynsilakoissa minulle rakkain syyssävy taitaa olla viininpunainen. Koska mielessäni oli kolmekin ihanaa viininpunaista lakkaa, joilla aioin lakata, päätin pistää pystyyn pienimuotoisen teema"viikon" viininpunainen ympärille. "Viikon" siksi, että lakkauksia on kolme ja ne tulevat blogiin noin viikon sisällä.


Ensimmäisenä kynsilleni pääsi vanha suosikkini ja todellinen klassikko, Essien Bordeaux. Edellisen kerran olen lakannut tällä noin vuosi sitten samoihin aikoihin. Silloin kertoilin vähän enemmän rakkaudestani viininpunaiseen ja Bordeaux'hon (löydät vanhan postauksen täältä). 


Essien Bordeaux löytyy pysyvästä kokoelmasta ja on sen verran upea tapaus, ettei sen kanssa koskaan haluaisi yhdistää mitään, mikä vie huomion itse tältä lakalta. Jelly-koostumuksensa ansiosta tämä lakka antaa aivan ihanan mehukkaan ja syvän lopputuloksen. Väri saattaa tosin myös jäädä aavistuksen epätasaiseksi, mikä ei haittaa itseäni ollenkaan. Oikeastaan lopputulos on vain elävämpi, kun väri ei ole kauttaaltaan aivan tasainen. Tällä kertaa jujuksi kynsiin riitti aksenttikynsi OPIn Alcatraz... Rocksilla ja dottarilla tehdyt pilkut.


Viininpunaisella teemaviikolla on siis luvassa kolmet erilaiset kynnet tällä lempparisävylläni. Toiset lupaan blogiin vielä tällä viikolla ja kolmannet tulevat viimestään ensi viikon alussa. Stay tuned!


Kynsilläni / on my nails: 

Essie - Bordeaux 
OPI - Alcatraz... Rocks

---

My favorite autumn shade is probably bordeaux. The deep shade of wine is just perfect for dark autumn nights! I had three polishes with this shade I wanted to use so I came up with a little theme "week". Three manicures in bordeaux! This one is the first and it features my ole favorite, Essie Bordeaux. Simple and elegant, yet again!

2 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands