Terveisiä lomalta!

maanantaina, elokuuta 10, 2015

Blogissa on hiljaisempi kausi meneillään siitä iloisesta syystä, että olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa lomailemassa Ranskassa ja Suomessa. Loma jatkuu vielä pari päivää, joten hiljaisempi tahti saattaa jatkua vielä lähiaikoinakin. Lomaillen vähän myös kynsien lakkailusta, koska reissuun ei luonnollisestikaan ollut mahdollista roudata tavallista kynsikoristeluarsenaaliani... Toisaalta ihan virkistävää mennä välillä yksivärisillä kynsillä, mutta kyllä vähän sormet jo syyhyävät päästä leimailemaan.


Tässäpä esittelyssä jo melko kauan aikaa tekemäni yksinkertaiset, mutta mielestäni oikein kivat siniset kukkakynnet. Pohjalla on Kikon 525 Metallic Pastel Blue ja leimakuvio on Pueenin Celebration-kokoelman pitsilaatasta Lace Blossom. Leimauslakkoina käytin Mundo de Unasin turkoosia ja valkoista.

Näitä kynsiä tehdessä koin kyllä todellista turhautumista leimaamiseen, koska kokeilin ensimmäistä kertaa niin Pueenin laattoja, joita tilasin kerralla kunnon kasan, kuin Mundo de Unasin leimauslakkojakin. Kuten arvata saattaa, oikein mikään ei mennyt putkeen. Ensimmäisistä kokeilemistani pienistä Pueenin laatoista en saanut nousemaan mitään kuvioita millään stamperilla - tässä kohtaa kokeilussa taisi olla samaten silloin uusi Hit the Bottlen leimauslakka. Kuitenkaan edes näillä Mundo de Unasin lakoilla en saanut kyseisestä pikkulaatasta mitään stamperiin ehjänä. Pelkäsin jo ostaneeni aivan susia tuotteita vinon pinon, kun sitten päätin luovuttaa pikkulaatan suhteen ja tämä isompi laatta sitten toimikin ihan kivasti. Kokeilut pienillä laatoilla jatkukoot!


Kynsilläni / on my nails:

Kiko 525 Metallic Pastel Blue
Mundo de Unas Turquoise (stamping)
Mundo de Unas White (stamping)
Pueen Celebration Lace Blossom (stamping plate)

Kivaa elokuun jatkoa! Lupaan palata normaaliin postaustahtiin sitten joskus... :)

----

The blog has been very quiet for a couple of weeks because I've been on a holiday these past two weeks, travelling in France and in Finland. I still have a couple of days left so I imagine it will take some time to get back to the normal rhythm. Nevertheless, here is an older manicure featuring Kiko Metallic Pastel Blue and stamped flowers. I really liked these nails even though they were very simple!


6 kommenttia

  1. Ärsyttää sellaset kenkkuilevat leimauslaatat! Ihanan vaaleensiniset kynnet nämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole! :) Sellaiset laatat kyllä ottaa päähän! Hankalinta se tosin on jos on just niin hölmö kuin mä ja kokeilee kaikkia uusia juttuja kerralla - silloin ei edes pysty sieltä eristämään, mikä niistä osasista ei toimi...

      Poista
  2. Ihanan rauhallinen lakkaus. Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! Mäkin ihastuin tuohon vaaleansinisen ja valkoisen rauhalliseen yhdistelmään!

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands