Pitsiä häihin!

perjantaina, elokuuta 28, 2015

Järkeilin tässä itsekseni, että tänään en voi julkaista sinisiä kynsiä (ei hätää, tulevat seuraavassa postauksessa), koska juuri keskiviikkona postailin siniset kynnet. Sen sijaan muistini ei näköjään ulottunut enää maanantaille, jolloin julkaisin punasävyiset ylisöpöilykynnet, joten sitä siis luvassa nytkin! Pahoittelut kaikille vaaleanpunaisen ja söpöilyn karsastajille - älkää pliis kyllästykö tämän viikon perusteella, jatkossa tulee taas muutakin. ;)


Kynsilläni on siis jälleen vaaleanpunaista ja pitsiä, ja tämä yhdistelmä kyllä vaan minulle toimii! Kunhan siis pidättäydytään kohtuudessa - lakkasin näiden perään olosuhteiden pakosta heti perään lisää vaaleanpunaista ja sitten se alkoikin jo tulla korvista. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Nämä kynnet tuli tehtyä kaverin häihin, ja värimaailma valittiin perinteisesti mieheni solmiosta. Mieheni on jopa pahempi värimätsäilijä kuin minä, joten me emme vain voi estää koordinoimista. Asujakin aletaan suunnitella hyvissä ajoin. Solmiossa oli tällä kertaa vaaleanpunaisia ja pinkkejä raitoja, joten niillä mentiin myös kynsissäni.


Pohjavärinä näissä kynsissä on suloinen OPIn Suzi Has A Swede Tooth muissa kynsissä kuin nimettömässä, jonka jätin nakuksi (aluslakan kera toki). Näiden kynsien ehdoton tähti on kuitenkin tuo jumalainen (kyllä, niin ihana se on!!) leimauskuvio Pueenin isosta Celebration Lace Blossom -laatasta. Sanoinko jo, että tuo kuvio on täydellinen! Pitsiä ja kukkaa ja toimi kuin unelma - ah! Leimasin sitä tarkoituksella hieman eri kohdista kynsille, koska en olisi kuitenkaan saanut sitä oikein kohdistettua, jos olisin yrittänyt kohdistaa sen samalla tavoin kaikissa kynsissä.


Tällä kertaa voittava rivi oli siis Pueenin iso laatta, Mundo de Unasin vaaleanpunainen leimauslakka ja Creative Shopin iso stamperi yhdistettynä MoYou Londonin scraperiin. Jännää, kun koskaan ei voi tietää, millä leimausvälineyhdistelmällä milloinkin onnistuu... Onneksi on välineistä valita!

Kuorrutin vielä koko komeuden China Glazen Fairy Dustilla. Alla aurinkokuvaa todisteena, olivat ihanat! 


Kynsilläni / on my nails:

OPI - Suzi Has a Swede Tooth (pink)
Mundo de Unas - Pink (stamping polish)
Pueen - Celebration Lace Blossom (stamping plate)
China Glaze - Fairy Dust (holo topper)

Sivuraiteena täytyy todeta, että nuo Mundo de Unasin leimauslakat toimivat itselläni oikein hyvin, mutta olen hiukan alkanut epäröidä niiden käyttöä. Varoituskellot alkoivat soida päässä jo lakkojen saavuttua, koska niissä varoitetaan, ettei niitä saa lakata suoraan kynnelle vaan ne on tarkoitettu ainoastaan leimaamiseen. Jaahas, kuulostaapa hyvältä... Ei siis, että haluaisin niillä lakata koko kynttä, mutta kuulostaa hieman epäilyttävältä. Sen jälkeen se haju... sehän on kyllä uskomattoman kamala ja epäkynsilakkamainen.

Nyt sitten tämän tuoreen Mentality-kohun (uskomaton juttu! jos et ole kartalla, tsekkaa faktoja esim. täältä) myötä keskusteluissa on noussut esiin se fakta, että Mundo de Unas ei ilmoita, mitä aineksia lakoissa on käytetty. Monet ovat maininneet kyseisen firman potentiaalisesti epäilyttävänä tästä syystä ja lakkojen hajun takia. Nyt täytyy todeta, että en ole siis itse mitenkään ryhtymässä yleisesti ottaen epäileväiseksi esimerkiksi indie-valmistajia kohtaan, vaan epäilen Mentalityn olevan yksi huono ja valitettava tapaus monien muiden joukossa. Tämä kuitenkin vahvistaa Mundo de Unasin lakkoja kohtaan tuntemaani epämukavaa fiilistä, joten taidanpa yrittää hankkia näiden tilalle muita leimauslakkoja. Onneksi omistamani värit eivät ole mitenkään tosi erityisiä. Korvaajien saamiseen asti nämä saanevat pysyä käytössä, koska mitään ongelmia niistä ei ole tullut, mutta sen jälkeen luultavasti... so long MuD.

Onko itselläsi Mundo de Unasin lakkoja? Mikä fiilis niistä? Entäs iskevätkö tämän viikon toiset ylisöpöilykynnet?

---

Yesterday I decided that I can't publish blue nails today since I just did on Wednesday. But I happened to forget that on Monday I published cute, pinkish nails - so I'm sorry but here we go, pink princess nails for you! I did these nails for a wedding of a friend. Can I just say how much in love I am with that stamping image from Pueen Celebration Lace Blossom plate? It. Is. Perfection. Despite my earlier problems with some small Pueen plates, this one is easy to use and the images are very pretty and very "me". 

I used Mundo de Unas Pink which worked really well as usual. However, I'm having some doubts about using MuD stamping polishes - I've been a bit suspicious and uncomfortable since they arrived (because of the warnings and the smell) and now, in connection with the Mentality case, I've seen some comments stating that MuD doesn't properly tell the ingredients of their polishes and is a bit suspicious in general. I might just try to get some replacements and stop using these. What is your opinion? What about the cutie manicure, do you like it? :)


26 kommenttia

  1. Oooh, miten ihanat <3 Oon ihan rakastunut näihin kynsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos Fani!! <3 Mäkin oon ihan rakastunut näihin - siellä häissä piti oikein tsempata, etten vain tuijottele kynsiäni koko ajan. ;)

      Poista
  2. IHanat, kauniit ja herkät nämät. <3

    VastaaPoista
  3. Siis aivan superihanat kynnet! Pitsiä jaksaa katsella kyllä kynsistä toisiin ja nämä on niin onnistuneet. ^_^

    Mundoa en juuri hajun takia ole hankkinut muutenkin tuoksuyliherkkänä. Ja onneksi on vaihtoehtoja niille, tosin hyvin peittäviä cremeleimalakkoja on kyllä harvassa, mitkä on Mundon vahvuus.

    Suuressa osassa leimalakkoja on kyllä tuo varoitus, Konadeissakin törmännyt että ei koko kynnelle syystä että on niin pigmenttinen ja paksu ettei levity ja kuivu oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Dimavarien! :)

      Tuoksuyliherkälle nuo Mundot varmaan onkin ihan ehdoton ei. Mäkin just hankin ne hyvän peittävyyden takia, kun niin monissa muissa leimauslakoissa on shimmeriä tai metallisuutta. En olekaan huomannut tuota varotusta muissa leimauslakoussa - ehkä siis huolestuin turhaan! Mä kuvittelin, että se olis liittynyt siihen, että siinä on jotain haitallista, jos se on suoraan kynnen pintaa vasten... Täytyy ehkä tarkistaa, mitä siinä lukikaan.

      Poista
  4. Mulla on muutamat Mundot ja haju on kyllä epäilyttävä. Tuli heti mieleen tämän Mentality-tapauksen yhteydessä, että mitähän nämä sitten sisältävät. Itselläni on kolme Mentalityn leimauslakkaa, ja jokainen pullo menee riskiryhmän alle. Ei tarvinne niitä enää käyttää. Jännityksellä odotellaan tuomiota, että mitä ne oikein sisältävät. Nää Kynnet on aivan supersöpöt. Tuo leima on onnistunut niin täydellisesti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Malle :) Mun pitikin laittaa tuonne tekstiin, että tän täydellisemmin mä tuskin voin koskaan onnistua leimaamaan (kun pieniä reikiä huomasin kuvia läheltä katsoessa), joten olin kyllä supertyytyväinen!

      Mulla ei ole yhtään Mentalityn lakkaa, mutta jos olisi niin tekisin kyllä saman johtopäätöksen. Mundoista taas... ajattelin, että on ehkä parempi olla varovainen ja toivoa, että löytyy hyvät korvaajat vaikka vähän kalliimmallakin...

      Poista
  5. Aivan ihanat kynnet! Tuo leimauskuvio on tosi kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos Neilikka! <3 Se on niin ihana, nähdään varmasti blogissa uudelleenkin. :)

      Poista
  6. Nää on niiiin kauniit! Tuo laatta tais mennä just ostoslistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos Emilia! Niin kiva kuulla, että muutkin on ihastuneet tuohon kuvioon yhtä paljon kuin minä, koska kaikilla pitäisi olla se! :)

      Poista
  7. Todella sievät ♥

    Minä ostin MdU:n lakkoja mutta myin ne pois koska ne haisi niin hirvittävälle ja koska ne kuivui stamperiin niin nopeasti, ettei niitä tahtonut saada tarttumaan enää kynnelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, Papu! :) Mulla ne on tosiaan käytössä toimineet erittäin hyvin, mutta hajusta tulee usein päänsärky...

      Poista
  8. Voi että miten kaunis lakkaus, olen aivan lääpälläni näihin...! ♥_♥ Ihan täydelliset, ei voi muuta kuin kehua :)

    Ja sitten Mundoista, että en niitä omista mutta jossain vaiheessa meinasin tilata niitä hirveän innoissani. Mentality-keissin myötä olen enemmän kuin iloinen etten näin tehnyt, sillä kyllä tuo haju + se ettei tiedä mitä ne sisältää kuulostaa aika epäilyttävältä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Nena Sofia taas ihanasta kommentista! <3 Varmaan tosiaan ihan hyvä, ettei niitä Mundoja ole - jotenkin luulen, että niiden aika meni jo, ellei valmistaja tee selkeitä muutoksia tuotteeseen...

      Poista
  9. Todella kauniit :) pitsikynnet oon niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enail! :) Mäkin oon ihan ihastunut pitsikynsiin - niitä vois tehdä vaikka koko ajan!

      Poista
  10. Todella kauniit. Ei muuten yhtään helpota mun kuumotusta tuohon kyseiseen laattaan :P
    Itse en uskaltaisi käyttää MdU:n leimauslakkoja. Lähtökohtaisesti kaikki pahalle haiseva on epäilyttävää, sama pätee kaikkiin kiinalakkoihin joita ebay ja mm. BPS myy. Suosittelen Dashican lakkoja, ovat edullisia ja hyvälaatuisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sissi! :) Tuo laatta on kyllä ihana ja monipuolinen ja toimii itselläni oikein hyvin (toisin kuin ne jotkut pikkuiset, joiden kanssa saa aina tapella).

      Niin mäkin ajattelin MdUn lakkojen hajusta. Luovun kyllä noista, saa luvan löytyä jotain muuta tilalle. Kiitos suosituksesta! Dashican lakkoja on ollut ostoslistalla pitkään, mut aina kun käyn katsomassa, sivuilta on valkoinen loppu ja haluaisin sen myös. Täytyy ehkä tilata kokeiluun kuitenkin jotain muuta, jos sitä valkoista ei ikinä saa...

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands