Haastetrio 2015: Inspiraatio kirjasarjasta

keskiviikkona, elokuuta 19, 2015

Lupasin heinäkuussa, että tässä kuussa Haastetrio 2015:n kynnet tulevat olemaan Kirjakynnet. Tämä on mielestäni hauska haastetehtävä, mutta jostain syystä tämä on silti vasta toinen kerta koko vuonna kun tein kirjakynnet (ensimmäiset täällä). Enkä voi kyllä näistäkään kynsistä sanoa, että niiden inspiraation lähde olisi jotenkin selvä - sen verran monta kertaa piti suunnitelmaa matkan varrella vaihtaa.


Pääasia lienee kuitenkin, että lähdin tekemään tätä lakkausta inspiroituen kirjasta. Inspiraation lähde oli tällä kertaa Veronica Rothin Divergent-teinikirjasarja (suomeksi Outolintu), joka viihdytti minua lomallani. Ajattelin sen olevan sellaista kevyttä hömppää, jolla saa sopivasti aivot narikkaan, ja niinhän se juuri olikin. 

Kertokaahan, en kai ole ainoa aikuinen, joka nauttii välillä tuollaisten teinidraamojen/-romanssien lukemisesta? Toki sitä voisi yrittää olla vähän kylttyrellimpi ja hakea inspiraatiota vain korkeakirjallisuudesta, mutta se taas ei kuvastasi monipuolista kirjamakuani. Tällä kertaa nimittäin nämä Divergentit sattuivat inspiroimaan eniten!


Lähdin rakentamaan kynsi-inspiraatiota kirjasarjan yhden osaston symbolin mukaan - sen enempää kirjan juonta selostamatta riittää todeta, että kirjassa ihmiset on jaettu ominaisuuksiensa mukaan osastoihin, joilla kullakin on tietynlainen symboli. Yksi niistä on liekki (tsekkaa kuvio täältä, jos kiinnostaa), joten tarkoitukseni oli alun perin leimata aksenttikynteen oranssilla liekkikuvio. 

No, emme ole edelleenkään kavereita Pueenin pienten leimauslaattojen kanssa eikä tuo muutoin hyvin peittävä International Lacquersin oranssikaan toiminut leimauksessa tumman pohjavärin päällä, joten turhautuneen äheltämisen  ja useamman yrityksen jälkeen luovutin liekkileiman suhteen. Koska käsinmaalaustaitoni ovat olemattomat, päätin luopua liekki-ideasta kokonaan ja loikata vähän kauemmas alkuperäisestä ajatuksesta. 

Olin jo tehnyt kahteen kynteen kalanruotokuvion Mi Nailsin vinyyleillä, joten epäonnisen liekkisuunnitelman sai korvata kolmas kalanruotokuvio kirjasarjasta inspiroituneilla väreillä (eka kirja ei päässyt kuvaan, koska jätin sen Suomeen lomallani).


Täytyy muuten sanoa, että onnea on Mi Nailsin vinyylit!! Ehdin onnekseni kiireisestä aikataulusta huolimatta kesälomalla piipahtaa Mi Nailsilla, jossa yritän ehtiä käydä aina Turussa käydessäni. Tykkään Mirvan puodista kovasti ja haluan mielelläni tukea turkulaista yrittäjää, mutta en ole toistaiseksi voinut tilata ulkomaille Suomesta (vaikka tämä mahdollisuus ainakin vinyylien mm. osalta ilmeisesti onkin kohta tulossa Mi Nailsin uuteen nettikauppaan!). 

Uudet Mi Nailsin vinyylit eli Mi Vinyls ovat olleet himotuslistallani siitä lähtien kuin niitä blogeissa alkoi vilahdella, ja nyt sain siis itsellekin niitä ostettua useampaa kuviota. Ostin rohkeasti heti varmaan kuusi arkkia, koska en osannut valita kuvioiden väliltä, vaikka en tiennytkään, miten hyvin ne minulla toimivat. No, onneksi aivan erinomaisesti! Materiaali oli sopivan jämäkkää, tarttui juuri loistavasti eikä päästänyt lakkaa reunan alle mutta irtosi helposti alla olevaa lakkaa irrottamatta. Toki olin antanut pohjalakan kuivua huolellisesti ennen vinyylien laittoa. Tätä kirjoittaessa olen ehtinyt testata jo toisenlaisetkin Mi Vinylsit yhtä hyvin tuloksin. I'm in love, näitä pitää saada lisää! 


Kynsilläni / on my nails

Zoya - Loredana (grey matte, here with top coat)
Essie - Liquorice (black)
International Lacquers (orange)
vinyls from Mi Nails

Oletko itse jo ehtinyt kokeilla Mi Vinylseja? Miltä vaikutti? Entäs onko Outolintu-kirjasarja tuttu?

---
Since I promised last month that this month's challenge manicure for Haastetrio 2015 would be a book-inspired manicure, here it is now - the inspiration is there, even though it's not evident. I was inspired by the Divergent series, a perfect reading for my holiday! Sometimes I really enjoy myself a good teen drama/romance, even though I do read more serious books as well. 

I meant to stamp a flame image to my ring finger (for Dauntless symbol for those in the know) but the small Pueen plates I tried were not cooperative and my orange polish did not work over dark colours either. So plan B and fishtail vinyls for all accent nails. I'm in love with these vinyls! They are from a Finnish shop called Mi Nails and this was my first time trying them. In case you are interested, they will probably be delivering the vinyls abroad as well in the future. They worked really well for me, good grip and no polish under the vinyls - success!

7 kommenttia

  1. Mä tykkäilen myös paljon noista vinyleistä, mulla niitä onkin jo aika iso pino. :D Just noita kuvioita mulle ei ole, mutta melkein kaikkia muita jo löytyy. :) Ihanat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Belegwen! Musta tuntuu, että mäkin haluaisin tyyliin kaikkia niitä eri vinyylikuvioita. Tää oli mulla kyllä ihan ykkösvalinta ja siksi se pääsi ekana kynsillekin. :)

      Poista
  2. Mten mulla ei ole vieläkään nita vinyylejä! Pakko saada, ettei tarvii tapella teipin kanssa :). Nää kynnet on aivan täydelliset. Mulla tuli nälkäpelikin mieleen värimaailmasta. Itse olen lukenut kaikki chic lit -scifikirjasarjat mitä olen käsiini saanut. Mutta tätä en pystynyt lukemaan kuin kolme sivua. Oli sen verran huttua, että ei napannut. Ensin luulin, että olin aloittanut vahingossa Delirium-trilogian alusta, kun kirja vaikutti ihan samanlaiselta. Pure-trilogia on tähän mennessä ehdottomasti paras lukemani. Se tekisi mieli lukea jopa uudestaan. Pitää antaa tuolle Divergentillekin vielä toinen mahdollisuus jossain vaiheessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Malle! :) Suosittelen testaamaan näitä vinyylejä, siellä oli vaikka mitä näppäriä kuvioita. Esim. raitavinyyli ilman, että pitää asetella jokainen raita erikseen... Sitä täytyy kokeilla seuraavaksi!

      Ai suhun ei iskenyt Divergent! Mulla varmaan auttoi alkuun pääsyssä se, että olin nähnyt sen ekan elokuvan, joten juoni tuntui jo siksi tutulta. Aluksi ajattelinkin, että tää oli ihan typerä idea alkaa lukea niitä, kun kerran tiedän, mitä siinä tapahtuu... Mutta sitten se kuitenkin vei mukanaan. Mutta ei kaikki kirjat oo kaikille, ei turhaan kannata tuhlata sellaiseen kirjaan aikaa, joka ei nappaa. Kyllä mäkin esim. Hunger Gamesista tykkäsin enemmän. Täytyypä kokeilla myös noita sun mainitsemia, kiitos vinkistä! :)

      Poista
    2. Niin ja siis joo tulee näistä kynsistä vähän joo Nälkäpeli myös mieleen. Oon itse asiassa tehnyt viime syksynä myös Hunger Games -aiheiset kynnet, tsek: http://thepolishingtouch.blogspot.fi/2014/12/girl-on-fire.html ;)

      Poista
  3. Oi että miten ihana lakkaus! Vallan tyylikäs, ja kyllä tästä saa ideankin ihan hyvin kiinni ilman liekkejäkin :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nena! Joo, parempi oli vaan hylätä se liekki, kun ei siitä tullut mitään...

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands