Givernyn lumpeet

maanantaina, elokuuta 31, 2015

Kävimme kesälomareissullamme vierailulla taiteilija Claude Monet'n puutarhassa Givernyssa. Pikkuruinen Givernyn kylä sijaitsee melko lähellä Pariisia, ja se on suosittu turistikohde. Nykyään koko kylä on keskittynyt Monet-turismiin, joten muuta syytä sinne tuskin kenelläkään on mennä kuin Monet'n talolla vierailu. Se onkin kyllä visiitin arvoinen, jos turistimassat eivät ahdista liikaa.


Monet oli ilmeisesti jo aikanaan niin varakas, että hänellä oli varaa ostaa hulppea talo puutarhoineen ja viettää siellä viimeiset elinvuotensa. Puutarhoja on kaksi - tavallinen kukkapuutarha ja kuuluisa vesipuutarha, jossa sijaitsevat NE lumpeenkukat ja japanilainen silta.


Monet'n kuuluisimmat, lumpeenkukkia kuvaavat taulut ovat siis syntyneet Givernyssa, joten lomakynsiä suunnitellessani päätin melko nopeasti, että Monet'sta inspiroituneena yrittäisin taiteilla lumpeita kynsilleni. Toinen tapa inspiroitua Monet'sta olisi ollut tietysti maalailla jotain impressionistisia kuvioita kynsille Dance Legendin impressionistien mukaan nimetyillä Top Aquarelle-lakoilla, mutta mielikuvitukseni ei tällä kertaa riittänyt siihen.


Lummelammen pohjaväriksi valitsin mittavasta sinisten lakkojen kokoelmastani Top10-listallenikin pääseen Lilypad Lacquerin Periwinkle Twinklen. Valitsin lakan värin perusteella eli valintaan ei tällä kertaa edes vaikuttanut lakkamerkin nimi. Mutta mikäpä olisikaan ollut sopivampi brändi lummelakkaukseen kuin Lilypad Lacquer - lilypad kun tarkoittaa suomeksi lumpeen lehteä. 

"Lumpeenkukka" puolestaan on Cici&Sisin leimauslaatasta 01. Se oli lähinnä lumpeenkukkaa muistuttava leimauskuvio, jonka kokoelmastani löysin, vaikka harmi kyllä mahtui kynsilleni vain osittain. Leimasin sen Mundo de Unasin valkoisella ja värittelin keskustan keltaiseksi siinä toivossa, että se näyttäisi vähän enemmän lumpeenkukalta. Reunoille väritin vihreitä lehtiä. Tiedostan kyllä, että nuo lehdet eivät ole lumpeen lehtiä (tuosta lakkapullosta voi hyvin katsoa vertailukuvan), mutta parempaa nyt ei ollut tarjolla!


Ei tuo nyt niin kauheasti ainakaan siellä Monet'n puutarhassa nähtyjä lumpeenkukkia muistuttanut, mutta ihan riittävästi, että olin oikein tyytyväinen lopputulokseen. Nämä olivat myös ilahduttavan kestävät ja pidinkin näitä pitkälle lomalleni ennen siirtymistä yksivärisiin lomakynsiin.



Kynsilläni / on my nails: 

Lilypad Lacquer - Periwinkle Twinkle (holographic blue)
Mundo de Unas - White (stamping polish)
Dance Legend Top Aquarelle - Sisley (green)
Formula X - Limitless Lemon (yellow)
Cici&Sisi 01 (stamping plate)

---

During our summer holiday we visited Claude Monet's famous gardens in Giverny, France. The artist's house and garden are very popular among tourists and I understand why - they were very beautiful if you manage to look past the masses of tourists. It's easy to see why they were so inspiring for Monet himself! There are two gardens of which the water garden with water lily pond and the Japanese bridge is probably more famous.

I was inspired by Monet and his famous water lilies so I decided to paint water lilies on my nails. Well, I stamped them since I'm not capable of actually painting anything like that... The "water lily" is from Cici&Sisi plate 01 and I'm quite happy with it even though it didn't fit my nails completely and well, is not a water lily. Base colour is quite obviously by Lilypad Lacquer, although the name was not the reason why I chose this shade!

12 kommenttia

  1. Oih, rakastan Monet'n taidetta ja puutarhaa <3 ihanat lummekynnet!

    VastaaPoista
  2. Kynnet on kyllä just passelit ja muistuttaa hyvästi lumpeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! Kiva, että kukkakin muistuttaa lummetta ainakin jollain tavalla! :)

      Poista
  3. Ihana teemapostaus - kaunis puutarha ja vieläpä mätsäävät, komeasti onnistuneet kynnetkin!! Vilkaisin muuten postaustasi jo aamutuimaan yövuoron jälkeen jo miltei vuorokauden valvoneilla silmilläni ja päätin että palaan tähän vielä heränneempänä uudemman kerran. Noi puutarhakuvat on niin kauniita ja jaoit sopivasti lisäinfoakin - itse en juuri tunne Monetia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta kommentista, E-S! Kiva kuulla, että infoa oli sopivasti - tuosta paikasta olisi tietysti voinut paljon enemmänkin kertoa, mutta se ei taas välttämättä vastaisi ihan tämän blogin tarkoitusta. :)

      Poista
  4. Voi miten ihana lakkaus! Kyllä nuo mun silmään lumpeenkukkia muistuttaa, vaikka lehdet onkin vähän väärän malliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Nena! Ihan riittävästi joo muistuttaa, että kelpasi mullekin. :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands