Saamaton bloggaaja

torstaina, helmikuuta 09, 2017

Siis miten vaikeaa voi olla saada kirjoitettua yksinkertainen postaus kynsistä, joista ei oikein ole edes mitään sanottavaa? Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo maanantaina, mutta en ole vain saanut aikaiseksi tehdä sitä valmiiksi. Miten saamaton voi ihminen olla... Olen muutenkin ollut huomaavinani useammissa blogeissa mainintoja jonkinlaisesta kynsimasennuksesta tai inspiraation puutteesta, ja täytyy myöntää, että kärsin siitä tällä hetkellä itsekin. En ole lakannut tai oikeastaan koristellut kynsiäni kertaakaan taammikuun aikana. Nämäkin kynnet ovat jo viime vuoden puolelta, vaikka ne nyt talvisten säiden aikaan ovatkin jälleen jossain määrin ajankohtaiset.


Pohjalla näissä kynsissä on aina yhtä ihana A Englandin Queen of Scots ja päällä Bluesean siirtokuvat. Ja voilà, siinä kaikki, mitä näistä kynsistä voi teknisesti kertoa. :D Voisin kyllä hieman taas kehua tuota Queen of Scotsia - jos väri miellyttää, mutta et tätä lakkaa vielä omista, kehotan hankkimaan sen nyt heti. Täydellisempää lakkauskokemusta ja peittävyyttä yhdellä kerroksella saa etsiä. Ainoa haittapuoli hyvässä peittävyydessä on se, että lakkaus täytyy toteuttaa melko huolellisesti, koska korjailulle ei ole kovin paljon varaa.


Suunnitelmissani on tässä lähipäivinä (hah!) postailla niistä tammikuun loppuneista ja ostetuista, ja lisäksi takaraivossa on edelleen se syksyllä lupailemani juttu kynsilakoista ja raskausajasta. En kyllä tiedä, saanko mitään niin kunnianhimoista tällä aktiivisuustasolla tehtyä. :D Mutta katsotaan ja toivotaan, että jotain tulee kuitenkin kirjoitettua taas pian.


Kynsilläni / on my nails: 

A England - Queen of Scots
Water decals from Bluesea

---
I've been super lazy lately - it has literally taken me several days to finish this very simple post featuring nails that I don't really have anything to say about. I've been on maternity leave now for almost two weeks but I'm still very tired. Well, it is what it is. I have some great ideas for the blog but we'll see if I ever get to realise them before our baby is born!

5 kommenttia

  1. Voi että tuo Queen Of Scots on nätin värinen. Olen samaa mieltä laadusta, se on huikean hyvä <3

    VastaaPoista
  2. Queen of Scots on yksi munkin lempilakoista! Mä odottelen innolla sitä juttua kynsilakoista ja raskaudesta :)

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis lakka! <3 Täällä ei ehkä niinkään podeta kynsimasennusta, mutta runosuoni ei taho sykkiä. Ainakaan sillon, kun yrittää näpytellä postausta kasaan. :D

    VastaaPoista
  4. Harmittavan monella tuntuu olevan tosiaan kynsimasista tai muuta vastaavaa talla hetkella, itsellakin oli pitkaan jotain semmosta, osittain myos oli kyse myos ihan alyttomasta ajanpuutteesta, mutta nyt oon taas intoa taynna kuin ilmapallo ja tuntuu etta horisen ihan paattomia loputtomiin, niinkuin tassakaan kommentissa ei oo paata eika hantaa. :D Mutta kiva kuitenkin kuulla susta ja kevat tulee ja aurinko paistaa ja kylla se siita lahtee taas uuteen nousuun!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands