Virheostokselle käyttöä

perjantaina, heinäkuuta 15, 2016

Niin sitä vaan on heinäkuusta kulunut jo puolet, ja vasta saan ensimmäiset kynnet blogiin. Olen ottanut heinäkuun nyt vähän loman kannalta, vaikka varsinaiseen lomaan onkin vielä viikko aikaa. Töissä on ihanan rauhallista, kun lähes kaikki muut ovat jo lomilla, joten kiireisen kevään ja alkukesän jälkeen koen ihan ansainneeni pienen hölläyksen. Samalla linjalla mennään nyt siis bloginkin suhteen - sisältöä tulee, jos se tuntuu kulloinkin hyvältä ajatukselta!


Nämä yksinkertaiset kynnet lähtivät liikkeelle tuosta Dance Legendin pienestä Rapier-lakasta. Tilasin sen joskus kauan sitten leimausta ajatellen, mutta leimaukseen se ei soveltunut ohuen ja peittämättömän koostumuksensa takia. Koko lakka oli kyllä tästä syystä pettymys, koska en oikein koe tarvitsevani tuollaista metallinhohtoista vaalean liilaa muuten kuin leimaukseen. 


Jostain syystä minulla on kuitenkin pieni pakkomielle käyttää kaikkia hankkimaani lakkoja ainakin kerran (vaikka fiksumpaa olisi ehkä jättää käyttämättä, jos ne meinaa joskus myydä), joten niin päätin siis lakkailla myös Rapierilla. Rapier muuten tarkoittaa sellaista ohutta, säilämäistä miekkaa, jos tämä sana oli jollekin muullekin vieras (googlasin!).


Valitsin Rapierille kaveriksi niin ikään metallimaisen pinnan jättävän OPIn This Color's Making Wavesin, ja tyyliksi valikoitui yksinkertainen liukuväri. Sinivihreän OPIn seurana olen aiemminkin käyttänyt Saksasta supermarketista löytämäni Misslynin hiekkalakkaa Dazzlin Water. Se on aivan ihastuttava ja sopii täydellisesti yhteen tuon OPIn kanssa. En törmännyt Misslynin lakkoihin enää uudestaan Keski-Euroopassa reissatessani, mikä on harmi, koska olisin todellakin ostanut näitä Velvet Diamond -sarjan lakkoja enemmänkin. Värejä oli vaikka mitä kivoja, mutta en sitten sokkona ostanut kokeiluun kuitenkaan kuin yhden sävyn. Nyt itse asiassa googlaillessani löysin näitä yhdestä nettikaupasta, hmm... pitäisiköhän innostua? Hintaa näillä ei ole nimeksikään laatuun verrattuna - suunnilleen viidessä eurossa pyöritään.


Kynsilläni / on my nails:

Dance Legend - Rapier
OPI - This Color's Making Waves
Misslyn - 78 Dazzling Water

--- 

It's already almost mid-July but I'm only just getting started on the blog! I still have one week of work left until it's my holiday, but I'm already taking it easy at work and otherwise. These simple nails feature a gradient with Dance Legend Rapier and OPI This Color's Making Waves. I actually purchased Rapier for stamping, but it wasn't suitable for that. I feel it is a bit useless in my collection, but since I want to give all polishes a chance, I decided to try it on my nails anyway. I combined the pair with a cute textured polish from Misslyn. I should have bought more polishes from their Velvet Diamond collection when I had the chance because this is just gorgeous! 

2 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands