Manicures of the Month - July 2015

keskiviikkona, elokuuta 12, 2015

Tässä kuussa en olekaan edellisen kuukauden koostepostauksen kanssa niin aikaisin liikkeellä kuin viime kuukausina, mutta yritetäänpä silti lomasta huolimatta saada heinäkuun koostepostaus vielä elokuun aikana ulos! Olen nyt palaillut lomalta ja yritän saada vähitellen myös blogia takaisin normaaliin tahtiin.

Heinäkuu oli hyvä kuukausi blogissa - lakkasin kynsiä usein ja sain lakkauksia blogin puolelle ihan hyvällä tahdilla julkaistuakin. Heinäkuussa blogissa nähtiin yhdeksät kynnet ja niiden lisäksi yksi swatch-postaus ja yksi koostepostaus leimauslaattaprojektistani. Kuvista valitettavasti jäivät numerot puuttumaan, mutta postauksia pääsee katsomaan linkkiä klikkaamalla:





Oman huomioni kiinnittää se, että tässä kuussa sinisiä kynsiä oli vain yhdet (!), vaikka sininen on tällä(kin) hetkellä suosikkisävyjäni kynsillä. Sen sijaan punasävyiset ja vihreät lakat erottuvat tässä kuussa selkeästi omaksi ryhmäkseen.

Heinäkuun suosikkini löytyivät kahdesta Formula X:n Infinite Ombré -setillä tehdystä lakkaukseta ja kaksista vaaleanpunasävyisistä kynsistä (ks. kuva alla). Instagramin puolella nostin tosin Haastetrio 2015:n mustan ja mintunsävyisen Asu ja kynnet -lakkauksen suosikkeihin, mutta tätä postausta tehdessä vihreä-keltainen liukuvärjäys nousi kyseisen lakkauksen ohi.



Mitkä olivat oma suosikkikyntesi näistä? Kaipaatteko lisää sinistä blogiin? Sitä on nimittäin aika suurella varmuudella tulossa taas ihan riittävästi. :D

---

I'm back home after my holiday and it's time to look back at the manicures I published in my blog in July. I seem to have done more pink/red manicures than usually and only one blue manicure - while often it is the other way around. My favorites (in the last picture) include two manicures with the Formula X Infinite Ombré set and two pink toned manicures. You can check the posts from the links above - sorry I forgot the numbers from the pictures! Which one was your favorite of these?

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Heh, mä arvasin et meillä voi taas olla vähän eri suosikit! Kiva, kun kommentoit :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands