Riikinkukon sulkia kynsillä

torstaina, toukokuuta 26, 2016

Vihreä on yksi lempiväreistäni, ja käytän sitä melko usein myös kynsilläkin. Edellisen kerran Born Pretty Storesta testituotteita valitessani bongasin sieltä nämä riikinkukkodecalit, joita en vain voinut vastustaa. Riikinkukko on upean majesteettinen lintu, ja olen aina ihaillut valtavasti riikinkukon sulkien väritystä. Yhdet riikinkukkokynnet olenkin jo tehnyt blogiin viime kevään #ablecs15-haasteeseen (miten siitä tuntuukin olevan aivan valtavan kauan aikaa??). Näistä tuli tunnelmaltaan hyvin erilaiset kuin noista aiemmista kynsistä ja ehkä värimaailmaltaan pikkuisen enemmän riikinkukon sulkia vastaavat.


Lakkasin etusormen ja keskisormen pohjalle Essien Urban Junglen ja muihin kynsiin Zoyan Veruschkan. Veruschka on mattalakka, mutta näissä kynsissä se toimi paremmin päällyslakan kanssa. Decalit toimivat kivasti myös tumman pohjalakan päällä kolmioiksi leikattuina. Vaalean pohjalakan päällä värit pääsevät ehkä oikeammin esiin, mutta itse pidän melkein enemmän tuosta tummasta versiosta. Siirtokuvapakettiin kuului kaksi alla olevan kokoista palaa decaleita, joista käytin näihin kynsiin vain toisen. Omat kynteni ovat sen verran lyhyet, että sain leikeltyä kuvaa riittävästi kahden käden tarpeisiin.


Kynteni ovat tosiaan edelleen ärsyttävän lyhyet - en meinaa millään saada niihin tällä hetkellä lisää pituutta. Kynnet kyllä kasvavat, mutta murheenkryynini etusormen ja keskisormen kynnet lähtevät murtumaan ja hapertumaan heti, kun pituutta tulee enemmän. Kevään stressit ehkä vielä kynsien kunnossa painavat, joten jospa kynsien kunto tästä kunnon hoitorutiineilla lähtisi vähitellen paranemaan. 



Kynsien pituus vaikuttaa myös kuviin. Vaikka sitä ei ehkä aina kuvistani uskoisi, on visuaalisuus minulle hyvin tärkeää. Jos kuvat eivät ole omasta mielestäni (riittävän) kauniita, en oikein näe mitään mieltä koko blogin pitämisessä. Olen viime aikoina taas tuskastellut erityisesti Instagram-kuvien kanssa. Vaikka miten tiukkaan rajaisin, en tunnu saavan rajausta sellaiseksi kuin haluaisin. Kuvissa on aina jotenkin liikaa... sormia. Asiaa pohdiskeltuani olen tullut siihen tulokseen, että kynteni ovat lopulta aika pienet sormieni kokoon verrattuna. Varsinkin lyhyinä kynnet siis vain hukkuvat vähän sinne sormen keskelle. Pituus auttaisi, mutta minkäs teet... Tämä kuitenkin on valitettavasti sellainen asia, jolle en mitään voi, joten näillä mennään.

Odotan kuitenkin innokkaasti sitä, josko kynnet tästä taas jossain vaiheessa kasvaisivat edes hetkellisesti vähän pidemmiksi!

Kynsilläni / on my nails: 

Zoya - Veruschka
Water decals from Born Pretty Store (received for review)

---

It's time for another Born Pretty Store review. I've always admired the majestetic colours of peacock's tail - so when I saw these peacock water decals I just couldn't resist. I tried them both over Essie Urban Jungle (off-white on index and middle fingers) and Zoya Veruschka (dark green on other fingers). The colours look clearer over light base but personally I prefer the darker version. For this manicure I used half of the decals in the package even though I did both hands. My nails are pretty short so there was more than enough to save for later. 

What do you think of this manicure? This was by the way not my first peacock manicure on the blog - check the first one here!



4 kommenttia

  1. Usko tai älä...minäkin tuskastelen instakuvieni kanssa :D mutta sitten olen ajatellut että olkoot, pidän itse blogeja ja blogien hyviä kuvia tärkeämpänä kuin IG kuvia :) tosi kivat kynnet, hauskasti toteutettu pieneksi leikellyillä palasilla. Toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taina! Mä tuskastelen kyllä ajoittain kaikkien kuvien kanssa, mutta instakuvien kanssa ihan erityisesti. Tavallaan ihan kiva kuulla, että en ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. :P Mutta ihan totta tuo, että parempi panostaa blogiin kuitenkin! :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands