PP pitsit vol 2

perjantaina, lokakuuta 21, 2016

Hei taas pitkästä aikaa! Onpa kiva päivittää blogiin tällaiset kynnet, joiden katsomisesta tulee vielä jälkikäteenkin valtavan hyvä mieli. Näissä kynsissä meni kaikki ihan nappiin ja voisin koska tahansa ilolla laittaa ihan samanlaiset uudelleen. Mikseivät kaikki lakkaukset voi onnistua yhtä hyvin? 


Pohjalla näissä ihanissa kynsissä on Picture Polishin korallinvärinen Paris. Ajattelin joskus alun perin sen nähdessäni, ettei kyseinen sävy varmaan sovi minulle. Jostain syystä kuitenkin ihastuin siihen niin, että päädyin sen hankkimaan, ja se olikin ihan lempparilakkojani viime kesänä. Jotenkin ihanan raikas ja elinvoimainen väri!


Kaveriksi Parisille valitsin Cici &Sisin 03-laatasta valkoiset leimat, jotka onnistuivat yli odotusten. Taisin näissä kynsissä käyttää ihan ensimmäistä kertaa Picture Polisin läpinäkyvää leimasinta, ja kokemus oli aivan huikea. Kokeilin tuplaleimaustakin, ja tarkemmin katsottuna keskisormessa ja nimettömässä voi erottaa valkoisen lisäksi hieman kultaista leimaa. Kultainen lakka ei kuitenkaan ollut leimaukseen täydellisesti sopiva eikä siksi näy kovin hyvin. Kohdistaminen kirkkaan leimasimen kanssa onnistui hyvin ja oli hauska kokemus!

Nyttemmin olen onnistunut sotkemaan tuon kirkkaan leimasimen varren ja pohjan niin täydellisesti kynsilakanpoistoaineella suhratessani, ettei näkyvyyttä ole enää ollenkaan. Yritän jossain vaiheessa saada pohjan leikattua irti ongelman ratkaisemiseksi, mutta toistaiseksi en ole keksinyt, mikä olisi sopiva väline tämän toteuttamiseksi. Suunnitelmissa on myös hankkia uusi läpinäkyvä leimasin täyttämään tarvetta siihen asti, että saan tämän ensimmäisen mahdollisesti joskus "korjattua".


Otsikko viittaa kesällä julkaisemaani aikaisempaan postaukseen, jossa kertoilin tavastani nimetä kynsikuvia. Juuri nämä kynnet olivat tuossa postauksessa mainitut vähän aikaa aikaisemmin tekemäni kynnet, joihin sekoitin nuo siinä postauksessa näkyvät kynnet. Pientä viivettä blogin julkaisutahdissa on siis havaittavissa... Nämä ovat kyllä kivammat kuin ne ensimmäiset PP-pitsikynnet!


Kynsilläni / on my nails: 

Picture Polish - Paris
Dashica - White (stamping polish)
Lumene - Golden Sky (golden polish used for stamping)
Cici & Sisi 03 (stamping plate)

---

Oh how delightful it is to publish nails that make me smile even now afterwards. Everything went right with these nails and I still think they are perfect! Picture Polish Paris is one of my favorite shades from last summer even though I didn't initially think I would need it at all. To make things even better, stamping has never been as easy as when I did these nails! I used a clear stamper from Picture Polish and it worked like a dream. I could happily do these nails again anytime!

13 kommenttia

  1. Hyvin onnistui.
    Leikkasi stsmpperin pään irti rautasahalla. Tai siis sahasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joku tuollainen väline mulla olikin mielessä, mutta ei satu löytymään rautasahaa kotoa...

      Poista
  2. Hyvin onnistui.
    Leikkasi stsmpperin pään irti rautasahalla. Tai siis sahasin.

    VastaaPoista
  3. Aivan huikean ihanat kynnet kyllä. ^_^

    Itse leikkasin rautasahalla sen poikki, oli oikein mainio väline ja muovikaan ei haljennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dimavarien! Sitten pitäisi enää löytää jostain rautasaha... Ei satu löytymään multa kotoa.

      Poista
  4. Kyllä, täydelliset on! Todella tyylikäs ja naisellinen kokonaisuus, ei ihme että viihdyit näissä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands