Pinkkiä pienen tytön kunniaksi

lauantaina, maaliskuuta 07, 2015

Olin viime viikonloppuna Suomessa ristiäisissä, missä sain kunnian ryhtyä pienen tyttövauvan kummiksi. Halusin tietysti tilaisuutta varten kynsilleni jotain hennon tyttömäistä, pienen tytön juhliin sopivaa. Koska minulle on viime aikoina kertynyt aika liuta eri sävyisiä vaaleanpunaisia cremeja, päätin ottaa pohjaksi vaaleanpuna-pinkin ombren. Siitä tulikin aika kiva, ja kuvasin kynnet myös sellaisenaan ilman koristeluja. Pikkurillistä peukaloon käytetyt lakat ovat seuraavat: Essie Fiji, Kure Bazaar Macaron, OPI Suzi Has a Swede Tooth, Kure Bazaar Kelly ja Picture Polish Flirt.





Kaikki lakat olivat miellyttäviä lakata ja käyttäytyivät kohtuullisen hyvin, ehkä OPIa lukuun ottamatta - se kun oli sen verran juoksevaa, että meinasi pahasti karata kynsinauhoille. Tämä ongelma oli kuitenkin lähinnä ensimmäisellä kerroksella, eli ehkä ongelma olikin siinä, etten ollut sekoittanut pulloa kunnolla. Kure Bazaar on omassa lakkakokoelmassani uusi merkki, mutta nämä kaksi vaaleanpunaista (ja yksi kaunis minttu) oli pakko napata kokeiluun, kun törmäsin niihin puoleen hintaan yhdessä kosmetiikkaliikkeessä. Molemmissa vaaleanpunaisissa on erittäin kaunis pieni shimmer, joka ei kuitenkaan kuvissa tai kynsilläkään hirveästi erottunut. Kauniita lakkoja kuitenkin molemmat ja oikein hyvänlaatuisia!



Koristeluiksi halusin kokeilla leimaamista siten, että leimasin kunkin kynnen seuraavalla ombressa käyttämälläni värillä. Tämä oli ihan hauska idea, mutta eivät nuo kaikki pinkit niin kauhean hyvin leimailuun sopineet, ja varsinkaan Flirtin leima Kellyn päällä ei oikein erottunut. Kuvio on MoYou Londonin Kitty-sarjan laatasta nro 12, ja peukaloon Flirtin päälle leimasin sen China Glazen Emotionilla.



Valitettavasti näiden kynsien kanssa kävi niin, että ne valmiiksi saatuani ja kuvattuani (torstai-iltana), minun piti vielä säätää kaikenlaista Suomen reissuun lähtöön liittyen, ja lopputuloksena useampi kynsi meni erittäin pahasti ruttuun. Koska en ehtinyt enää korjata niitä enkä halunnut ottaa kaikkia näitä lakkoja mukaan, joutuivat nämä kynnet seuraavana päivänä poistoon ja ristiäisissä kynsilläni oli yhtä lailla pienen tytön juhliin sopivat, hiukan yksinkertaisemmat kynnet Picture Polishin Gracella ja siirtokuvilla toteutettuna... Niitä ei tullut edes kuvattua. Noh, aina ei voi onnistua - ei edes ihan joka kerta.



Kynsilläni / on my nails: 

Aluslakka / base coat: Trind Nail Repair
Lakat ja leimauslakat / polishes and stamping polishesEssie Fiji, Kure Bazaar Macaron, OPI Suzi Has a Swede Tooth, Kure Bazaar Kelly, Picture Polish Flirt, China Glaze Emotion
Leimauslaatta / stamping plate: MoYou London Kitty Collection nr 12
Päällyslakka / top coat: Poshe Super-fast drying top coat, Essence Gel Look Top Coat



------
Last weekend I got the honour of becoming godmother for a sweet little baby girl. I wanted to do an appropriate manicure for her first party, and what better occasion for using my new pink polishes than this? I did a pink/fuchsia ombre with above mentioned polishes, of which three (both Kure Bazaars and the OPI) were new to me. They were all lovely! I then stamped a butterfly's wing from MoYou London Kitty Collection plate nr 12 with the following colour (so Macaron over Fiji, Suzi over Macaron etc). The manicure turned out nice but unfortunately I messed it up right after taking these photos, so I actually had to do my nails again for the actual occasion! The second manicure was much simpler with Picture Polish Grace and water decals and I did not even photograph it. Well, I'm glad I got these photos even if no one got to see my pink nails live! :) Thanks for reading, 

Helmi



0 kommenttia

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands